Suonenjoella löytyi 60-luvulla syntyneen miehen ruumis palaneen rakennuksen raunioista
Pohjois-Savossa Suonenjoella on löytynyt kuollut ihminen palaneen rakennuksen raunioista, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Rikoskomisario Marfa Raipela kertoo STT:lle, että kuollut oli 1960-luvulla syntynyt mies ja kiinteistön omistaja. Vainaja löydettiin sammutustöiden yhteydessä.
Pelastuslaitoksen ja poliisin saapuessa paikalle rakennus oli pahoin palanut. Raipela sanoo, että rakennus oli niin pahoin tuhoutunut, että ilman piirustuksia poliisi ei pysty sanomaan, millaisesta vapaa-ajan kiinteistöstä oli kyse. Raipela arvioi kiinteistön olleen keskikokoinen.
Hätäkeskus sai tänään aamukahdeksan jälkeen ilmoituksen rakennuspalosta vapaa-ajan kiinteistössä Jalkalantiellä. Rakennus ei sijannut taajama-alueella.
Poliisi ei tällä hetkellä epäile asiassa rikosta. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja syttymissyytä.