Suomi osallistuu Itämeren lisävalvontaan – tarkoitus suojella merenalaista infrastruktuuria
Suomi osallistuu Itämeren lisävalvontaan Merivoimien ja Rajavartiolaitoksen meri- ja ilma-aluksilla, puolustusministeriön tiedotteessa kerrotaan. Britannian johtaman JEF-puolustusyhteistyöryhmän puolustusministerit sopivat eilen lisäävänsä valvontaa Itämerellä merenalaisen infrastruktuurin suojelemiseksi.
Puolustusministeriön tiedotteen mukaan merivalvonta Itämerellä toteutetaan joulukuun aikana ja sitä on mahdollista jatkaa myös myöhemmin.
– Päätimme lisätä läsnäoloa ja valvontaa Itämerellä. Tehostamme kriittisen vedenalaisen infrastruktuurin suojaamista ja kehitämme kyvykkyyksiä turvallisuuden varmistamiseksi. JEF-maiden piirissä päätetyt toimet täydentävät Naton, EU:n ja valtioiden omia toimenpiteitä, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo tiedotteessa.
JEF eli Joint Expeditionary Force -puolustusyhteistyöryhmässä on mukana kymmenen maata: Alankomaat, Islanti, Britannia, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro. Suomi liittyi ryhmään vuonna 2017 yhtä aikaa Ruotsin kanssa.