Suomi kolmas EU:n innovaatiovertailussa
Ykkössijaa pitää edelleen Ruotsi ja kakkoseksi sijoittuu Tanska. Kärkikolmikko on sama kuin edellisessäkin vertailussa.
Innovaatiot
Suomi sijoittuu kolmossijalle vuoden 2016 tietoihin perustuvassa tuoreimmassa Euroopan innovaatioiden tulostaulussa.
Kokonaisuudessaan EU:n innovaatiosuorituskyky parani, mutta maiden välillä on suuria eroja.
Innovaatiosuorituskyky parani kaiken kaikkiaan 15 EU-maassa.
Maailmanlaajuisessa vertailussa EU:n innovaatiotoiminta on saavuttamassa Kanadan ja Yhdysvallat, mutta Etelä-Korea ja Japani kasvattavat etumatkaansa.
Kansainvälisistä kilpailijoista Kiinassa edistyminen on nopeinta.
Yksittäisiä innovaatiomittareita tarkasteltaessa Suomi sijoittuu ykköseksi innovaatiotoiminnan rahoituksen ja tukijärjestelyjen alalla.