Suomi jätti YYA-ajan taakseen tasan 30 vuotta sitten – Karjalan kysymys varjosti neuvotteluja uudesta naapurisopimuksesta
Tasan 30 vuotta sitten Suomi vapautui lopullisesti kylmän sodan aikakauden ulkopoliittisista rajoitteista.
Suomen ja Neuvostoliiton välille vuonna 1948 solmittu YYA-sopimus korvattiin Suomen ja Venäjän Federaation välisellä uudella sopimuksella ”hyvästä naapuruudesta ja yhteistyöstä”.
Sopimuksen allekirjoittivat Suomen pääministeri Esko Aho ja Venäjän varapääministeri Gennadi Burbulis.
Aho kertoi kirjassaan ”1991 – Mustien joutsenten vuosi”, että YYA-sopimuksen kohtalo nousi keskustelun kohteeksi pian Neuvostoliiton elokuun 1991 epäonnistuneen vallankaappaushankkeen rauettua.
Syyskuun alussa ulkoministeriössä oli päädytty siihen, että YYA-sopimus oli vanhentunut ja naapurisuhteille Neuvostoliiton kanssa täytyisi luoda uusi pohja. YYA-sopimuksen nähtiin olevan myös EY-jäsenyyden tiellä.
Ulkopoliittisen johdon keskustelussa asiaa lähestyttiin vielä varovasti. Ulkoministeri Paavo Väyrynen nosti esiin, että sopimuksesta voitaisiin luopua tai neuvotella sen sisältö uudelleen, mutta aloitteen aika ei olisi nyt.
Presidentti Mauno Koivisto tyytyi Ahon mukaan puolestaan toteamaan YYA-sopimuksen olevan voimassa vielä kymmenen vuotta. Presidentti otti lähtökohdaksi, että ”ainakaan sen jälkeen sitä ei samassa muodossa pidennettäisi”.
Ahon mukaan kokoontumisesta tehty raportti osoittaa, että Koivistolle tuotti yhä vaikeuksia hyväksyä Boris Jeltsinin ottaneen ohjat käsiinsä. Koivisto piti yhä vaarallisena, että Suomen voitaisiin tulkita tukevan Jeltsinin pyrkimyksiä.
Valtiojohtoa rohkaisi asenteen- ja linjanmuutokseen eritoten Suomen Moskovan-suurlähettiläs Heikki Talvitie, joka arvioi Venäjän jo nielaisseen Neuvostoliiton.
– Vaikka Talvitien suorasukaiset päätelmät kummastuttivat, ne eittämättä jättivät jälkensä Koivistoon. Samaan suuntaan vaikutti varmasti myös päätyminen Baltian maiden itsenäisyyden ripeään tunnustamiseen, Aho arvioi.
Ahon mukaan noina historiallisina viikkoina myös Suomessa asiat etenivät tarpeen tullen salamavauhtia.
Syyskuun 5. päivän neuvottelussa ulkoministeriön johdon kanssa presidentti Koivisto antoi vielä ymmärtää, että aloitteella YYA-sopimuksesta ei ole mitään kiirettä. Viikkoa myöhemmin, kenellekään etukäteen kertomatta, presidentti pani pyörät pyörimään.
Koivisto lähetti KGB:n Helsingin pääedustajan Feliks Karasevin välityksellä Mihail Gorbatšoville 12. syyskuuta viestin, että YYA-sopimus tulisi uusia. Lähtökohtana voisi olla Gorbatšovin marraskuussa allekirjoittama Neuvostoliiton ja Saksan suhteiden perussopimus.
Ahon mukaan YYA-sopimuksen kohtalo kytkeytyi myös mahdolliseen Euroopan yhteisön jäsenyyden hakemiseen. Koivisto siirsi vähitellen jalkaansa jarrulta.
– Luulen, että Koiviston nopeaan mielenmuutokseen vaikutti myös Gorbatšovin aseman heikentyminen. Vielä välittömästi vallankaappausyrityksen päätyttyäkin presidentti Koivisto jaksoi muistuttaa Gorbatšovin ja hänen uudistustensa tukemisen tärkeydestä. Siihen vetoomukset taisivat jäädäkin.
Alkuhämmingin jälkeen asiat alkoivat Ahon mukaan edetä ripeässä tahdissa. Ulkoministerit Paavo Väyrynen ja Boris Pankin tapasivat 22.9. New Yorkissa YK:n yleiskokouksen yhteydessä ja sopivat, että neuvottelut YYA-sopimuksen korvaamisesta uudella sopimuksella aloitetaan Moskovassa lokakuun puolivälissä.
Suomen puolelta neuvotteluista vastasi ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Jaakko Blomberg. Neuvostoliiton pääneuvottelijaksi asettui varaulkoministeri Juri Derjabin, joka oli takonut 1970- ja 1980-luvulla Juri Komissarovin nimimerkillä suomalaisten päähän YYA-sopimuksen neuvostoliittolaista tulkintaa.
Suomi ja Neuvostoliitto laativat omat luonnoksensa korvaavaksi sopimukseksi. Suomalaisten luonnoksesta puuttui artikla rajoista, Neuvostoliitolle rajojen vahvistaminen ja aluevaatimuksista pidättäytyminen oli erityisen tärkeää.
– Siihen oli muukin syy kuin huoli suomalaisesta Karjalan palauttamista vaativasta keskustelusta. Taustalla vaikutti Neuvostoliiton kiista Japanin kanssa Kuriilien saarista, Aho huomauttaa.
Lopulta päädyttiin kompromissiin, jossa sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana Etykin päätösasiakirjan mukaisesti sekä loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta kunnioittaen.
Muotoilu tarkoitti vallitsevan tilanteen vahvistamista, mutta samalla jäi avoimeksi mahdollisuus tehdä ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti yhteisellä sopimuksella rajoihin muutoksia.
– Karjala-kysymys tuotti päänvaivaa, mutta lopulta eduskunnassa vain neljä SMP:n kansanedustajaa äänesti sopimuksen hyväksymistä vastaan, Aho muistelee.
Ahon mukaan vuoden 1991 puolella Karjala-kysymyksen avaamiseen ei ollut jälkikäteen väitettyä otollista hetkeä.
– Olisiko sellainen avautunut, jos sopimuksen teko olisi siirtynyt Neuvostoliiton hajoamisen yli? Oma arvioni on, että tilanne olisi pysynyt samana.
Ahon mukaan mitään keskusteluja mahdollisuudesta ostaa Karjala takaisin ei ainakaan suomalaisten kanssa ole käyty.
– Jos presidentti Koivisto olisi ollut sellaisesta tietoinen, hänen parlamentarismitulkintansa mukaan myös pääministerin kuului tietää.
Varsinaiset neuvottelut etenivät rajakysymyksen haasteista huolimatta ripeästi. Jäljellä oli loppusuoralla vielä yksi iso kysymys: ketkä uuden sopimuksen allekirjoittavat ja milloin.
Suomen tavoite oli päättää YYA-sopimus saman maan kanssa, jonka kanssa se alun perin allekirjoitettiin, mutta Neuvostoliitto alkoi jo murentua alta.
Ulkoministeri Väyrysen oli tarkoitus matkustaa Moskovaan allekirjoittamaan sopimus 18. joulukuuta, mutta matkasta ei lopulta tullut mitään Venäjän Federaation puututtua asiaan.
Nimet pantiin lopulta alle 20. tammikuuta 1992. Allekirjoitukset ja YYA-sopimuksen haudannut noottien vaihto jäivät historiaan Venäjän federaation ensimmäisinä kansainvälisinä toimina.