Suomi ja Ruotsi ovat kuin yhtä perhettä, kruununprinsessa Victoria sanoi Espoossa
Suomessa keskiviikkona vierailunsa aloittanut Ruotsin kruununprinsessa Victoria puhui hyvin lämpimästi Suomen ja Ruotsin välisistä suhteista.
Ruotsi ja Suomi ovat samaa perhettä ja ystäviä, hän totesi puheessaan Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa Espoossa.
– Tällä hetkellä maidemme väliset suhteet ovat ehkä läheisemmät kuin koskaan aiemmin nykyaikana, kruununprinsessa totesi.
Kruununprinsessan mukaan muun muassa maiden välinen historia ja kulttuuri sitovat Suomen ja Ruotsin ainutlaatuisella tavalla yhteen.
Kruununprinsessa muistutti siitä, että sotavuosina moni ruotsalainen koki Suomen asian omakseen. Ruotsalaisia taisteli tuolloin Suomen rinnalla vapaaehtoisina talvi- ja jatkosodassa.
– Monella ruotsalaisella on juuria Suomessa tai muulla tavalla läheiset suhteet, hän sanoi.
Hän myös muisteli presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion viime vuoden valtiovierailua Ruotsissa, joka tapahtui historiallisessa ajankohdassa. Presidentti Niinistö teki matkan aikana etäyhteydellä valtioneuvoston esityksestä päätöksen, että Suomi ilmoittaa kiinnostuksensa liittyä Naton jäseneksi. Päivää ennen vierailua myös Ruotsi päätti hakea jäsenyyttä.
Victoria päätti puheensa kiittämällä yleisöä suomeksi. Kruununprinsessa vieraili Hanasaaressa juhlistamassa keskuksen perustamissopimuksen 50-vuotispäivää.
Hanasaaren kulttuurikeskuksen historia ulottuu vuoteen 1967, jolloin Ruotsi antoi Suomelle anteeksi sata miljoonaa kruunua sodanaikaisia velkoja.
Suomen hallitus päätti vastata eleeseen vastalahjalla ja perustaa yhteisesti hallinnoidun kulttuurikeskuksen, jonka tehtävänä olisi kehittää maiden välisiä suhteita.
Vihreään asuun pukeutunut Victoria hymyili iloisesti saapuessaan tilaisuuteen, mutta ei antanut medialle haastatteluita. Paikalla Victoriaa oli odottamassa myös pieni joukko tavallisia kansalaisia Ruotsin lippujen kanssa.
Myös presidentti Niinistö antoi tilaisuudessa videotervehdyksen, jossa hän puhui Suomen ja Ruotsin yhtenäisyydestä myös vaikeilla hetkillä.
– Tänä vuonna meillä on monia syitä juhlia yhdessä, Niinistö sanoi viitaten paitsi Hanasaareen myös muun muassa Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan vallassaolon vuosipäivään. Kuningas Kaarle Kustaalle tuli perjantaina täyteen tasan 50 vuotta maan monarkkina.
– Elämme monimutkaisessa maailmantilanteessa — mutta emme mene eteenpäin yksin, Niinistö lisäsi viitaten Ruotsin ja Suomen suhteisiin.
Victorian ja hänen puolisonsa prinssi Danielin vierailu jatkuu torstaina esimerkiksi Helsingissä Hankenilla, Loviisassa ja Fazerilla Vantaalla.
Loviisassa Victorian on määrä vihkiä Loviisan Kuningattarenrannassa sijaitseva aukio Victorianaukioksi.