Suomalaisjoukot marssivat tyhjään Viipuriin 80 vuotta sitten – suomalaiskenraalien nerokas saartomanööveri tuotti valtavan sotasaaliin
Sodan kurimukseen jälleen joutuneilla suomalaisilla oli aihetta riemuun tasan 80 vuotta sitten.
Viipurin linnan torniin nostettiin Suomen lippu jälleen 29. elokuuta 1941, kun suomalaisjoukot marssivat talvisodan rauhanteossa menetettyyn kaupunkiin.
Viipuri sai odottaa palauttamistaan Suomen yhteyteen jonkin aikaa sodan sytyttyä. Suomalaisten hyökkäys kohdistui ensin Laatokan Karjalaan ja itään Äänisjärveä kohti, sillä Neuvostoliitolle ei haluttu antaa vaikutelmaa kiinnostuksesta Leningradin valtaamiseen.
Viipurin valtauksen saivat tehtäväkseen kenraaliluutnantti Lennart Oeschin komentama IV armeijakunta jaa kenraaliluutnantti Taavetti ”Pappa” Laatikaisen komentama II armeijakunta.
Kaupunkia ei lähdetty valtaamaan suoraan vaan laajalla saarrostushyökkäyksellä. Ensin Laatikaisen joukot ylittivät Vuoksen ja muodostivat sillanpääaseman, josta oli tarkoitus jatkaa hyökkäystä Suomenlahtea kohti. Ajatuksena oli sulkea tie Viipurista pakenevilta neuvostojoukoilta.
Oeschin IV armeijakunta aloitti puolestaan 22. elokuuta hyökkäyksen Saimaan suunnalta kohti Viipuria, jota puolusti kolme neuvostodivisioonaa.
Saarrostusuhan alla puna-armeija aloitti vetäytymisen Viipurista 28. elokuuta ilman taisteluja. Suomalaisjoukot tunkeutuivat kaupunkiin jo seuraavana päivänä.
Viipurin ympärillä käytiin kuitenkin vielä ankaria taisteluja. Niiden yhteydessä syntyi viime sotien suurin motti, niin sanottu Porlammin motti. Suomalaisten saaliiksi jäi yli 300 tykkiä, 55 panssarivaunua, noin 700 autoa ja 4500 hevosta ja yli 10 000 kivääriä.
Merkittävä osa neuvostosotilaista onnistui pakenemaan motista, mutta suomalaisten käsiin jäi noin 9000 vankia, joukossaan Viipurista vastannut kenraalimajuri Vladimir Kirpitshnikov, josta tuli sotien ajan korkea-arvoisin sotavanki.
Viipurin ympäristön taisteluissa kaatui noin 2000 puna-armeijan sotilasta, suomalaisia 784.
Viipurin valtauksen kunniaksi järjestettiin paraati jo elokuun viimeisenä päivänä. Kenraaliluutnantti Oesch luki joukoille ylipäällikkö Mannerheimin kiitossähkeen ja otti vastaan ohimarssin.
Kaupunki oli suomalaisten käsiin joutuessaan melko huonossa kunnossa. Talvisodan vauriot olivat pääosin korjaamatta ja puna-armeija oli tehnyt vetäytyessään tuhotöitä.
Viipurin yli 6000 asuinrakennuksesta yli puolet oli täysin tuhoutunut ja asuttavassa kunnossa oli noin 500 rakennusta. Linna ja Pyöreä torni olivat sentään selvinneet sodan jaloissa hyvin.
Oman ongelmansa suomalaisille aiheuttivat venäläisten jättämät aikasytytteiset ja radiosignaalilla laukaistavat miinat.
Miinat räjähtivät niiden koneiston tietyn osan jouduttua resonanssiin, jos radiotaajuudella soitettiin tietty kolmisointu.
Puolustusvoimien komentajaksi asti myöhemmin edenneen luutnantti Lauri Sutelan johtama pioneerijoukko löysi erikoisia laukaisulaitteita Antreassa sillan alle asetetetusta räjähteestä.
Laitteiden toiminta tutkittiin Helsingissä ja räjäyttämiseen varattu taajuus tukittiin soittamalla levyltä Säkkijärven polkkaa tauotta. Häirintäoperaatiota jatkettiin helmikuulle 1942, jolloin miinojen laukaisukoneistojen paristojen laskettiin kuluneen loppuun.
Monet talvisodassa evakkoon lähteneet viipurilaiset palasivat kaupunkiin jatkosodan aikana. Riemu kotiinpaluusta jäi kuitenkin tilapäiseksi. Viipuri menetettiin lopullisesti 20. kesäkuuta 1944 keskellä Kannaksen suurhyökkäyksen sekasortoisimpia vaiheita.