Suomalainen metsä – puhdasta ilmaa vai päästöjä? 

Viime kuukausien keskustelu Euroopan unionin hiilinielulinjauksista on saanut monet hieraisemaan hämmentyneenä silmiään.

Miten voi olla mahdollista, että suomalaisten turva, metsä, vihreä kulta ja puhtaan ilman lähde katsottaisiin ilmastopäästöksi?

Niin on vaarana käydä, mikäli Euroopan unionin päätöksentekorattaissa parhaillaan jauhautuvat hiilinielulinjaukset niin sanotussa LULUCF-asetuksessa toteutuvat komission ja parlamentin ympäristövaliokunnan esittämällä tavalla.

Näin siitä huolimatta, että Suomen maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, sidosryhmät ja europarlamentaarikot ovat lähes yhtenä rintamana tehneet työtä kääntääkseen kelkan Suomen metsätalouden kannalta myönteisempään suuntaan.

Asian piti ratketa jo alkukesästä, mutta päätöksenteko siirtyi syksyyn. Parlamentti äänestää asetuksesta näillä näkymin syyskuun puolivälissä.

Suomen metsä- ja biotalouden kannalta kohtalokkain kysymys liittyy siihen, verrataanko tulevaa puunkäyttöä menneisyyteen ja jos, niin mille aikajaksolle.

Kohtalokkain kysymys liittyy siihen, verrataanko tulevaa puunkäyttöä menneisyyteen ja jos, niin mille aikajaksolle.

Suomen metsät ovat yksi Euroopan merkittävimmistä hiilinieluista. Kun puu kasvaa, se varastoi itseensä hiiltä. Osa siitä päätyy maaperään, osa vapautuu takaisin ilmakehään puun lahotessa.

Hiili ei vapaudu saman tien puun kaatuessa. Rakennusaineeksi tai esimerkiksi huonekaluihin käytetyssä puussa se varastoituu pitkään. Jos taas puu poltetaan tai siitä tehdään vaikkapa sellua, hiili vapautuu takaisin ilmakehään.

Metsästä tulee hiilinielu siinä vaiheessa, kun hiiltä varastoituu enemmän kuin sitä vapautuu hakkuiden, lahoamisen tai esimerkiksi metsäpalojen yhteydessä.

Suomessa metsien hiilivarasto on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti, koska metsien kasvun ja hakkuiden erotus on ollut suuri.

Luonnonvarakeskuksen tutkijan Antti Asikaisen mukaan puuta on Suomessa enemmän kuin koskaan ja joka vuosi kasvaa lisää yli sata miljoonaa kuutiota.

Tästä sinänsä erinomaisesta asiantilasta uhkaa nyt tulla rasite Suomelle, joka on suunnitellut jatkossa käyttävänsä metsiään tehokkaammin. Tähän pohjautuu muun muassa hallituksen biotalouskärkihanke.

Komissio ehdotti hiilinielujen vertailutasoksi vuosia 1990–2007. Parlamentin ympäristövaliokunnan esityksessä vertailuvuodet ovat 2000–2012. Tuohon jaksoon verrattaisiin jatkossa jäsenmaiden hiilinielukehitystä.

Ympäristövaliokunnan määrittelemä pätkä on Suomelle komission ehdottamaa epäedullisempi, sillä tuolloin meillä hakkuiden määrät olivat laman seurauksena pieniä ja puuta tuotiin muualta.

Puuta on Suomessa enemmän kuin koskaan ja joka vuosi kasvaa lisää yli sata miljoonaa kuutiota.

Sittemmin tuontipuun määrä on puolittunut ja hakkuut ovat kasvamaan päin. Hiilinielu on jo nyt muutaman miljoonan tonnin pienempi kuin vertailujaksolla.

Suomen metsien hiilinielu on silti edelleen määrällisesti yksi Euroopan suurimmista. Se ei kuitenkaan asetusehdotuksen valossa paljon paina.

– Olemme juosseet todella kovaa menneisyydessä, ja nyt pitäisi vielä kiriä hiilensidontaa. Se on Suomelle tosi paha paikka, Asikainen sanoo.

Toisin sanottuna maat, jotka ovat aiemmin hakanneet paljon metsiä, saisivat edelleen tehdä niin, mikäli hiilinielutaso ei heikkene. Suomen kaltaiset metsänsä hyvin hoitaneet ja hakkuissa säästäneet maat joutuisivat pihistämään entisestään.

Europarlamentaarikko Hannu Takkula (kesk.) ei tiedä, miksi ympäristövaliokunta valitsi vertailutasoksi kyseisen jakson.

– Yhtään loogista syytä ei ole antaa siihen, mistä nämä vuodet tulevat.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) toteaa, että Euroopan unionin tasolla tavoite hiilinielujen säilyttämisestä vähintään 2000-luvun tasolla on järkevä.

– Nykyinen esitys asettaa kuitenkin jäsenmaat keskenään epäoikeudenmukaiseen asemaan. Jos joku on hakannut metsistään nolla prosenttia vertailujakson aikana, se sitoisi kädet tulevaisuudessakin.

Asikaisen mielestä laskutavassa ei ole järkeä globaalin ilmastonkaan kannalta. Hän ottaa esimerkiksi Alankomaat, jonka energia perustuu tuontipolttoaineeseen, pohjoisamerikkalaiseen pellettiin.

– Hollanti saa päästöhyödyt. Maankäyttösektorilla tapahtuva jää USA:n ja Kanadan huoleksi. Jos Suomi pyrkii 38 prosentin päästövähennykseen, senkin ainoaksi mahdollisuudeksi jää puuntuonti. Kansantalous ja metsänomistajat häviäisivät, eikä ilmastokaan voittaisi.

Historiaan pohjautuvaa tarkastelua oikeudenmukaisempiakin vaihtoehtoja on Asikaisen mukaan olemassa.

– Yksinkertainen ratkaisu olisi eräänlainen metsien hiiliputki, jossa hakkuut saisivat kriittisen rajan alapuolella vaihdella ilman, että ne katsotaan päästöksi.

Jos Suomi pyrkii 38 prosentin päästövähennykseen, senkin ainoaksi mahdollisuudeksi jää puuntuonti.

Häviävätkö haaveet biotalouden kasvusta hiilinieluun?

Äänekosken biotuotetehdas on jo pitkällä. Vastaavia kaavaillaan Kemiin, Kajaaniin ja Kuopioon, useista pienemmistä hankkeista puhumattakaan.

Tähänkö tyssäävät rakennemuutoksesta kärsineiden alueiden toiveet uusista työpaikoista ja paremmasta tulevaisuudesta?

Tiilikainen vakuuttaa, että näin ei tule käymään.

– Ei tätä kannata ylidramatisoida. Yksikään investointi ei hiilinielulaskennan takia vaarannu. Puun hyödyntäminen ratkeaa markkinoilla. Metsää saa hakata, jos kauppa käy.

Ministeri myöntää, että Suomelle tulee ongelmia, jos ympäristövaliokunnan kanta jää lopulliseksi.

– Meidän on siinä tapauksessa saatava päästövähennyksiä esimerkiksi liikenteestä tai lämmityksestä. Se tarkoittaa lisävaikeuksia muille yhteiskunnan alueille.

Yksikään investointi ei hiilinielulaskennan takia vaarannu. Puun hyödyntäminen ratkeaa markkinoilla.

Hän huomauttaa vielä, että ympäristövaliokunnan kannassa on hyvääkin. Esimerkiksi se, että pitkäikäisiin puutuotteisiin, puurakentamiseen ja sahatavaraan käytettävää puuta tarkkailtaisiin omana ilmastohyötyjä antavana hiilinielunaan.

Tiilikainen on muutenkin toiveikas. Hän toteaa, että komission alkuperäisissä laskelmissa Suomen metsät olisivat olleet joka tapauksessa hiilinielu.

– Komissio oletti, että näihin muihin tavoitteisiin tulee joustovaraa. Tämänhetkisillä laskentatavoilla komission joustot eivät toteutuisi. Täytyy pohtia, olisiko se saatavissa muualta, jos metsänielu jää nollaksi. Uskon, että saadaan järjellinen ratkaisu.

Teollisuus- ja energiavaliokunta sekä maatalousvaliokunta ovat jo ottaneet metsätalouden kannalta ympäristövaliokuntaa myönteisemmän kannan.

Anneli Jäätteenmäki (kesk.) pitää metsäasiaa ehdottomasti syksyn päätyönään.

– Keskustelen mahdollisimman monen mepin kanssa. Nyt on täsmävaikuttamisen aika. Uskon lopputuloksen muuttuvan myönteisemmäksi, Jäätteenmäki sanoo.

Myös Hannu Takkula uskoo parlamentin enemmistön päätyvän oikeaan lopputulokseen.

– Kestävä metsänhoito edistää hiilen sitoutumista. Kestävät hakkuut on parempi ratkaisu kuin se, että metsiin ei kosketa ollenkaan.

Samaa korostaa Antti Asikainen. Metsiin ei voi ladata hiiltä rajattomasti.

– Se on sama kuin jos sikalan pitäjä velvoitettaisiin kasvattamaan joka vuosi sata sikaa, mutta lahdata saisi vain 80. Jokainen ymmärtää ettei siinä hyvin kävisi. Sama logiikka pätee metsiinkin.

Hän viittaa Euroopassa ja Venäjällä riehuneisiin metsäpaloihin ja myrskyihin.

– Hiilivarastot purkaantuvat taivaan tuuliin eikä yhteiskunta saa uusiutuvia raaka-aineita.

Kestävät hakkuut on parempi ratkaisu kuin se, että metsiin ei kosketa ollenkaan.

Takkula muistuttaa vielä, että vuonna 2016 laskettiin Suomen metsien hiilinielun kattavan 47 prosenttia muiden sektoreiden päästöistä, kun EU:n keskiarvo oli 7,1 prosenttia.

– Metsillään Suomi pelastaa joka tapauksessa niitä maita, jotka ovat omia metsiään hakanneet.

Takkula ja Tiilikainen viittaavat myös Suomen kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin. Ainoina Euroopan maina Suomi ja Ruotsi ovat asettaneet päämääräkseen olla hiilineutraaleja vuoteen 2045 mennessä.

– Eriarvoinen kohtelu vie pohjan pois tältä pyrkimykseltä, Takkula huomauttaa.

Kaikki suomalaismepit eivät jaa samaa näkemystä asetuksen kohtuullisesta muotoilusta. Ainakin vihreiden Heidi Hautala ja kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ovat asettuneet ympäristövaliokunnan kannalle.

Myös liuta suomalaisia tiedemaailman edustajia on katsonut julkilausumassaan, että bioenergiaan pohjaava ilmastopolitiikka ei tuota päästövähennyksiä ja tuhoaa metsien monimuotoisuutta.

– Jos tässä maassa ei muuta tehdä kuin lisätään hakkuuta, nettopäästöjä tapahtuu reaalisesti enemmän kuin tällä hetkellä, vetoomuksen allekirjoittajien puuhamies, Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen professori Janne Kotiaho sanoo.

Hänestä ympäristövaliokunnan esitys on oikeamman suuntainen kuin se tapa, jota Suomi haluaa edistää. Kotiahokin tosin myöntää, ettei nyt kaavailtu asetus kohtele jäsenmaita tasapuolisesti. Hänen mukaansa on olemassa tutkimustietoa, jonka pohjalta vertailutasot olisi mahdollista tehdä oikeudenmukaisemmin.

On olemassa tutkimustietoa, jonka pohjalta vertailutasot olisi mahdollista tehdä oikeudenmukaisemmin.

Yhtä kaikki Kotiaho painottaa, että päästövähennyksiä on tehtävä muualta, mikäli metsänhakkuita lisätään.

Mutta ovatko tutkijat oikeasti ilmaston asialla vai pikemminkin huolissaan luonnon monimuotoisuudesta?

– On merkillistä erotella asioita tällä tavalla, Kotiaho puhahtaa.

– Puunkäyttö vaikuttaa molempiin. Siksi ne on tärkeää nostaa esiin yhtä aikaa. Jos metsää kaadetaan vähemmän, se hyödyttää molempia. Ilmaston kannalta ei ole väliä, onko hiili sitoutunut metsään vai puutalon seiniin. Monimuotoisuuden takaaminen on vaikeampaa.

Kotiaho uskoo, että nämä kaksi asiaa voidaan toteuttaa yhdessä.

– Hyvä kompromissi on mahdollista löytää, jos päättäjillä on todellista tahtoa. 

Reportaasi julkaistiin alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 1.9. Lehden voit tilata täältä .