Puolustusvoimien mukaan koronavirka-apu ei saa vaarantaa sen päätehtävää
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) pyysi tiistaina Puolustusvoimia varautumaan antamaan kunnille ja sairaanhoitopiireille virka-apua koronan testaus-, jäljitys- ja rokotustoimintaan. Pyyntö koski noin 5 000 henkilön kahden kuukauden työpanosta.
Puolustusvoimien pääesikunnan viestinnästä kerrottiin STT:lle keskiviikkona viestitse, ettei Puolustusvoimille ole vielä tässä vaiheessa tullut tarkempia yksilöityjä virka-apupyyntöjä kunnilta tai sairaanhoitopiireiltä.
– Arvioimme aina jokaisen virka-apupyynnön tapauskohtaisesti, joten tässä vaiheessa on mahdotonta spekuloida annettavan virka-avun laadulla tai määrällä, viestissä kirjoitetaan.
Kulloisenkin tilanteen ja käytettävissä olevien resurssien lisäksi arvioinnissa otetaan huomioon, ettei virka-avun antaminen vaaranna Puolustusvoimien päätehtävän toteutumista eikä henkilökunnan ja asevelvollisten terveysturvallisuutta.
Puolustusvoimissa ollaan kuitenkin valmiita tukemaan yhteiskuntaa tässä haastavassa epidemiatilanteessa käytössä olevien resurssien ja lainsäädännön puitteissa.
STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen painotti STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viikoittaisessa koronakatsauksessa keskiviikkona, että kunnat ja sairaanhoitopiirit tekevät tarvittaessa viralliset virka-apupyynnöt Puolustusvoimille.
Puumalainen uskoo, että alueittain löytyy ”varmasti” eri avustustehtäviä, joissa Puolustusvoimia voitaisiin käyttää. Lisäksi hän pitäisi hyvänä, jos Puolustusvoimilla olisi tarjota koulutettua lääkintähenkilökuntaa terveydenhoidollisiin tehtäviin.
Varusmiesliitto tyrmää ehdotuksen Puolustusvoimien hyödyntämisestä koronatilanteen hoidossa keskiviikkoisessa tiedotteessaan.
– Ei ole asepalvelusta suorittavien edun mukaista, että 5 000 varusmiestä laitetaan kahdeksi kuukaudeksi hoitamaan koronatilannetta. Koulutuksen vaje näkyisi vielä monien saapumiserien jälkeen, kun johtajakoulutukseen päätyisi porukkaa vajavaisilla taidoilla, sanoo Varusmiesliiton puheenjohtaja Joel Elmaci tiedotteessa.