Puolustusministeri Kaikkonen: Kertausharjoituksissa käyvien määrää lisätään noin 1200:lla ensi vuodeksi

Kaikkosen mukaan kertausharjoitusten lisäämiselle on selvä tarve ja kysyntä
Kertausharjoitukset

Reservin kertausharjoitusten ja vapaaehtoisten harjoitusten määrää lisätään ensi vuodeksi.

Kertausharjoituksissa käyvien määrä nousee ensi vuonna noin 1 200:lla tämän vuoden tasosta, kertoi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin Säätytalolla.

Puolustusvoimain komentajan, kenraali Timo Kivisen mukaan kertausharjoituksissa koulutetaan ensi vuonna yli 19 000 reserviläistä.

Kivinen sanoi, että kertausharjoituksissa satsataan muun muassa paikallisjoukkojen koulutukseen.

Kaikkosen mukaan kertausharjoitusten määrän nousu ensi vuodeksi ei ole kovin iso, mutta määrää on tarkoitus kasvattaa myös tulevina vuosina.

– Sille on selvä tarve ja kysyntä, Kaikkonen sanoi toimittajille puheensa jälkeen.

Kivinen sanoi pitävänsä positiivisena, että kertausharjoituksia pystytään lisäämään.

– Meidän kriisiajan järjestelmämme perustuu reserviin. On selvää, että sitä reserviä pitää kertausharjoituttaa.

Hallitusohjelman mukaan kertausharjoitusten määrää nostetaan asteittain vaalikauden aikana. Tavoitteena on viidenneksen lisäys nykytasosta hallituskauden loppuun mennessä.

Kertausharjoituksiin osallistuvien reserviläisten vuosittainen määrä on nousemassa lähivuosina yli 20 000:een.

– Kun resurssit huomioidaan, se riittää meille, Kivinen sanoi.

Kivisen mukaan vapaaehtoisten harjoitusten määrä kolminkertaistetaan ensi vuonna 12 000 reserviläiseen tämän vuoden 4 000 reserviläisestä. Vapaaehtoinen sotilaallinen koulutus on siirtymässä ensi vuodesta alkaen Puolustusvoimien vastuulle.

Kivinen mainitsi puheessaan myös kehitteillä olevan sähköisen asioinnin, jolla reserviläiset voisivat esimerkiksi ilmoittaa kiinnostuksestaan Puolustusvoimien koulutuksiin ja tehtäviin.

Kivisen mukaan sähköistä asiointia rakennetaan Suomi.fi-verkkopalvelun ympärille. Tarkkaa aikataulua järjestelmän käyttöönotolle ei vielä ole.

Merivoimien suurhankinnan eli neljän Pohjanmaa-luokan aluksen kustannusylitystä Kaikkonen kommentoi sanomalla, että hän pitää sitä lopulta maltillisena.

Viime viikolla kerrottiin, että Merivoimien uudet alukset rakennetaan Rauman telakalla vuosina 2022–2025. Hankinnan hintalappu on noussut 1,3 miljardiin euroon, eli noin sadalla miljoonalla eurolla alkuperäisestä suunnitelmasta.

Kaikkosen mielestä 1,3 miljardin euron kokonaishinta on kansainvälisessä vertailussa kohtuullinen. Hänen mukaansa Merivoimat saa hyvät alukset, jotka sopivat Suomen olosuhteisiin myös talviaikaan.

– Näillä aluksilla pärjätään tuonne 2050-luvulle saakka, eli kyllä se on satsauksen arvoinen investointi, Kaikkonen sanoi.

Kaikkosen mukaan kustannusten kohoaminen johtui monista tekijöistä. Jos alkuperäisestä 1,2 miljardin euron hintalapusta olisi pidetty kiinni, olisi eteen tullut hänen mukaansa kysymyksiä siitä, riittävätkö rahat neljään alukseen ja olisiko niiden varustelutaso ollut selvästi heikompi.

– Tällä varmistetaan se, että laivat saadaan Suomessa valmistettua. Huoltovarmuuden ja kotimaisten työpaikkojen kannalta tämä on lopulta hyvä ratkaisu.