PS-ministeri Uudelle Suomelle: Tämä voisi johtaa Suomen euroeroon
Euro on rakenteellinen ongelma, elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) sanoo Uuden Suomen haastattelussa. Rydmanista yhteisvaluuttaan liittyvä hankaluus kulminoituu etenkin vaikeina korkopäätöksinä.
– Euroalueemme on jokseenkin kaikkien taloustieteilijöidenkin mielestä kaikkea muuta kuin optimaalinen valuutta-alue. Esimerkiksi keskimääräinen korkopolitiikka voi olla erilaista kuin yksittäisillä kansantalouksilla on tarve, kuten Suomella nyt.
Elinkeinoministerin mukaan Suomen ei kannata pyristellä eurosta eroon ainakaan tällä hetkellä. Rydmanista euroero voi silti tulla kyseeseen pidemmällä aikavälillä.
– Juuri tässä ja nyt, kun Euroopassa on sota, en katso olevan syytä eurovaluutan uudelleen arvioinneille.
Rydman katsoo, että Länsi-Balkanin maiden ja Ukrainan mahdollinen liittyminen euroalueeseen joskus tulevaisuudessa voisi johtaa Suomen irtautumiseen yhteisvaluutasta.
Tällöin euroalueen rahapolitiikan sääntely muuttuisi entistäkin vaikeammaksi.
Ministeristä Suomen ei pidä pysytellä mukana eurossa ideologisista syistä.
– En haluaisi lukittautua sellaiseen skenaarioon, että euro tai juuri nykyisenkaltainen euro olisi ikuinen ratkaisu. Sitä paitsi: tänä päivänä Suomi on myös Naton jäsenmaa ja siten euron turvallisuuspoliittinen merkitys on aiempaa vähäisempi.