Poliisi kuullut seitsemää nuorta epäiltynä Espoon tulipaloista – nuorin 11-vuotias
Poliisi on kuullut useita nuoria epäiltynä Espoossa viime aikoina sytytetyistä tulipaloista, poliisi kertoi keskiviikkona.
Tähän mennessä kuultuja nuoria on seitsemän. Heistä vanhimmat ovat 15-vuotiaita ja nuorin 11-vuotias.
Poliisi kertoi jo aiemmin tällä viikolla, että kaksi 15-vuotiasta nuorta oli tunnustanut sytyttäneensä tuleen tyhjillään olleen koulurakennuksen Laurinlahdessa viime perjantaina. Rikosnimikkeenä jutussa on poliisin mukaan perusmuotoinen tai törkeä tuhotyö.
Viime torstaina Espoossa paloi Tuomarilassa sijaitseva vanha vapaapalokunnan rakennus. Poliisin mukaan törkeästä tuhotyöstä epäillään kahta nuorta, jotka ovat poliisikuulusteluissa myöntäneet sytyttäneensä rakennuksessa papatteja.
Jokitörmässä lähellä Espoon keskusta maalis- ja toukokuussa tapahtuneista tulipaloista poliisi puolestaan epäilee muutamaa noin 11–12-vuotiasta nuorta. Tekoja tutkitaan vahingontekona ja tuhotyönä.
Poliisi epäili aiemmin, että tuhopoltot saattavat liittyä sosiaalisen median haasteeseen. Tutkinnanjohtaja Klaus Geigerin mukaan suoraan tulipaloihin kytkeytyvää haastetta ei kuitenkaan ole tullut esille tutkinnassa.
− Talven aikana sosiaalisessa mediassa on julkaistu sisältöä esimerkiksi hylättyihin kiinteistöihin pyrkimiseen liittyen. Lisäksi nuoret totta kai yleisesti viestivät paljon toisilleen sosiaalisen median kanavien kautta. Yksittäistä somehaastetta emme kuitenkaan tässä yhteydessä ole vielä pystyneet nimeämään, Geiger sanoi poliisin tiedotteessa.
Geigerin mukaan epäiltyjen nuorten tekemiset ovat tulleet heidän vanhemmilleen täytenä yllätyksenä.
– Vanhemmat eivät tietenkään voi valvoa lastensa liikkeitä herkeämättä, mutta on tärkeää, että kotona käydään keskustelua hylättyihin rakennuksiin pyrkimisen ja ennen kaikkea siellä mahdollisesti käsiteltävän tulen vaaroista.
– Kuten poliisi on aiemmin painottanut, on onnen varassa, että nyt tapahtuneissa tulipaloissa ei ole loukkaantunut tai menehtynyt ketään. Kotona jutellessa kannattaa myös muistaa, että myöhemmin eteen voi tulla pahimmillaan koko perheen talouteen vaikuttavia korvausvastuita.