Pohjois-Pohjanmaa on edelleen keskustanvihreä maakunta – "Oulun tilanne jännitti loppuun asti"
Pohjois-Pohjanmaan poliittinen väri on näidenkin kuntavaalien jälkeen edelleen keskustanvihreä.
Piirin toiminnanjohtaja Minna Siira kommentoi tulosta kovan työn kautta tulleeksi torjuntavoitoksi.
– Tyytyväinen täytyy olla, mutta toki Oulun tilanne jännitti loppuun asti. Suurimman puolueen asema alueen suurimmassa keskuksessa on tärkeä asia myös symbolisesti, Siira iloitsee.
Keskusta ja kokoomus järjestivät Oulussa melkoisen trillerin.
Puolueet vaihtelivat kärkipaikalla pitkin, mutta lopulta ääntenlaskun valmistuttua suurin äänipotti päätyi jälleen keskustan taskuun. Molemmille puolueille oli luvassa 15 paikkaa Oulun uudessa valtuustossa.
Toiminnanjohtaja oli ilahtunut myös nuorten esiinmarssista keskustan riveissä.
– Mitä äkkiseltään selasin, niin parhaassa kunnassa taisi mennä läpi peräti neljä alle kolmekymppistä.
Tuloksesta on Siiran mukaan kiittäminen myös onnistunutta ehdokasasettelua ja innostunutta kenttäväkeä.
– Ehdokkaita oli enemmän kuin neljä vuotta sitten. Vaikka olosuhteet olivat vaikeat, niin vaalityö on meidän kenttäväellä selkäytimessä. Sen ansiosta saimme aikaan kovan loppukirin.
– Myös puheenjohtaja Annika Saarikon merkitys joukkojen innostajana oli loppuvaiheessa ratkaisevan tärkeä, Hän jaksoi kiertää ja esintyi tenteissä edukseen, Siira kehuu.