Pekka Puska esittää korkeampaa veroa nikotiinipusseille ja energiajuomille
Terveysjärjestö Suomen Ash ry:n puheenjohtajan, professori Pekka Puskan mielestä hallituksen tulisi vakavasti harkita nikotiinipusseille korkeampaa veroa. Puska kirjoittaa asiasta Suomenmaan mielipideosastolla.
Hän huomauttaa, että hallitus nostaa tupakkaveroa, mutta nikotiinipusseihin veronkorotus ei iske, vaikka niillä on selvästi suurempi myyntikate kuin savukkeilla.
– Kun hallitus ei halua kieltää nikotiinipusseja eikä edes niiden makuaineita, niiden hinnan korotus olisi erityisen tarpeellista nuorisokulutuksen hillitsemiseksi, Puska kirjoittaa.
Hän esittää myös energiajuomille korkeampaa virvoitusjuomaveroa.
– Voimaperäisesti markkinoitujen energiajuomien suuri sokeripitoisuus myötävaikuttaa lasten ja nuorten hälyttävään ylipainoon, joka näkyy THL:n tilastoissa. Ja muutkin haitalliset vaikutukset näkyvät kotien ja koulujen huolena, Puska toteaa.
Kansanterveyden parissa pitkän uran tehnyt Puska toimii myös terveysjärjestö Terve Paino ry:n puheenjohtajana.
Puska kirjoittaa myös pitävänsä hallituksen päätöstä alentaa olutveroa outona ja harkitsemattomana. Hän esittää päätöksestä peruuttamista.
– Kun alkoholipolitiikka muutenkin näyttää kotiinkuljetuksen ja väkevämpien kauppamyynnin mukana menevän huonoon suuntaan, olutveron palautus auttaisi nykyisten suurten haittojen vähentämisessä ja tukisi sekä väestön terveyttä että sote-palvelujen ja poliisin työtä, Puska toteaa.
Hän huomauttaa, että suhteellisen pienetkin lisäykset alkoholi-, tupakka- ja virvoitusjuomaveroon toisivat satoja miljoonia euroja lisää valtion kassaan.
– Ja tavallisiin veroihin verrattuna niiden etuna on, että ne ovat eräällä tavalla vapaaehtoisia, mutta hyödyttävät sekä valtiontaloutta että kansanterveyttä.