Pandemian tilalle iskee nyt landemia – paluumuutto maaseudulle on monien haaveena
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Ei vielä isommin lämmitä, mutta toivottaa tulijan tervetulleeksi keskelle kaunista lappilaista maaseutuidylliä. Eli juuri sellaista näkymää, mistä sadat tuhannet suomalaiset haaveilevat ja minne suurin osa heistä voisi tutkimusten mukaan jopa harkita muuttavansa.
Nyt ollaan kuitenkin kaukana valtaväyliltä, Posion kuntakeskuksesta 16 kilometrin päässä pohjoiseen sijaitsevassa Karjalaisenniemen kylässä.
Aika harva satunnainen ohikulkija tietää, että Karjalaisenniemi on keski-iältään Posion nuorimpiin kuuluva ja lappilaisen mittapuun mukaan hyvinkin elinvoimainen kyläyhteisö.
Kyse ei ole yksittäisestä sattumasta, vaan taustalla vaikuttaa tuttu ja toivottu ilmiö. Imua löytyy nimenomaan paluumuuttajien keskuudessa.
Paikallisen omakotitalon pirttiin kokoontunut porukka edustaa paluumuuton parasta puolta. Nuoria, perheellisiä, koulutettuja, vielä työuransa alkupuolella olevia ihmisiä.
Neljä viidestä tottelee vieläpä sukunimeä Ruokamo. Ystäviä jo lapsuudesta asti, osa enemmän ja osa vähemmän sukua toisilleen
Se viides, Santtu Karhinen, on tuoreempi posiolainen, alun perin Oulun poikia.
– Reittä pitkin tänne tullut, hän itse naurahtaa. Sen verran hyvin on lappilainen huumori jo mieheen tarttunut, että asiat uskaltaa sanoa suoraan ja turhia kainostelematta.
Santun ja hänen puolisonsa Enni Ruokamon tarina on tyyppiesimerkki siitä, minkälaisia mahdollisuuksia maaseudulle on saada uusia ihmisiä jopa vakioasukkaiksi.
Niin viheliäinen kuin koronapandemia on ollutkin, se on muuttanut työelämän kulttuuria ja käytäntöjä ratkaisevasti. Sama etätyö, mikä alussa miellettiin väliaikaiseksi ja pakon sanelemaksi, voi olla pitemmän päälle myös pysyvä ratkaisu.
Posio oli Ouluun elämänsä vakiinnuttaneelle pariskunnalle jo valmiiksi tuttu paikka ottaa etäisyyttä kaupungin hulinaan. Työpisteen fyysisellä sijainnilla ei kummankaan työnteon kannalta ollut merkitystä.
– Aluksi mentiin kaksi kuukautta etätyötä eri paikoissa. Väliin Oulussa, väliin Posiolla. Kun pandemia venyi, niin ajatus pysyvästä muutosta alkoi pikkuhiljaa kypsyä. Eihän meillä ollut oikeastaan mitään estettä asettua pysyvämminkin tänne maaseudulle, Karhinen muistelee.
Suomen Kylät ry:n tuore toimitusjohtaja Aleksi Koivisto on kehittänyt koronan liikkeelle sysäämälle maallemuuttobuumille uuden lentävän sloganin.
– Pandemian tilalle tulee nyt landemia. Mielikuvat maaseudusta ovat myönteisiä. Enää ei tarvitse hävetä, että on maalta, vaan siitä voi olla aidosti ylpeä, hän muistuttaa omasta ohjenuorastaan.
Suomen Kylät ry toimii 4 000 kyläyhdistyksen ja -toimikunnan, 19 maakunnallisen yhdistyksen, 54 Leader-ryhmän sekä lukuisten kaupunginosayhdistyksien edunvalvojana ja tekee valtakunnallista vaikuttamistyötä paikallisuuden puolesta.
Aluekehittäjänä aiemmin työskennelleen 27-vuotiaan Koiviston valinta toiminnanjohtajaksi on yksi osoitus siitä, että myös iso valtakunnallinen toimija on ottanut vallitsevan trendin tosissaan.
Järjestö sai 300 000 euron korotuksen valtionapuun nimenomaan maallemuuton edellytysten edistämiseksi.
– Etätyön yleistymisen myötä ihmiset muuttavat muutakin elämäänsä entistä enemmän maalle ja samalla myös monipaikkaisuus lisääntyy. Töitä tehdään sen eteen, että vielä 2030-luvullakin ihmiset voivat asua elävällä maaseudulla hiekkatien päässä ja lapset pääsevät kyläkouluihin, hän visioi.
Toiminnanjohtaja pitää tärkeänä myös sitä, että hänen johtamaansa järjestöä ei pidetä yksipuolisesti pelkästään syrjäseutujen äänitorvena. Mukana on kaupunginosayhdistyksiä ihan isojen kaupunkien liepeiltä.
– Yksi tavoitteemme on, että vastakkainasettelua ei jatkossa enää ole, vaan kylät ja kaupungit ovat yhtä arvokkaita paikkoja asua, paaluttaa Koivisto.
Karjalaisenniemessä landemiakehitys jyllää jo isolla vaihteella.
Enni Ruokamon ja Santtu Karhisen osalta lopullinen muuttopäätös syntyi lopulta yllättävänkin nopeasti. Ratkaisevaa liikkua edesauttoi tietysti se, että omalle kotipaikkakunnalle ja tuttujen tukijoukkojen keskelle on aina helpompi palata.
Perheelle kohoaa parhaillaan iso omakotitalo hulppealle paikalle Enni Ruokamon kotitiluksille.
– Jo pikkutyttönä olin katsellut sopivan talonpaikan ison järven ja viereisen lammen välimaastoon. Minun kohdallani voi sanoa, että lapsuuden haave toteutuu nyt.
– Kotitilani saatiin lohkottua omakotitalon rakentamista varten. Poikkeuslupa tuli helposti. Ainoan viivytyksen aiheutti rakennustarkastajien vaihtuvuus täällä Posiolla, Ruokamo toteaa.
Santtu Karhisen mielestä maaseudulle sopeutuminen on yllättävänkin helppoa, jos oma mielenmaisema on valmiiksi kallellaan rauhallisempaan elämäntyyliin.
– Se koostuu monista pienemmistä jutuista. Pääset takapihalta hiihtämään, näet terassilta tähtitaivaan, saunan jälkeen pääset vilvoittelemaan ulos etkä kuule hiljaisuuden keskellä minkäänlaisia ulkomaailman ääniä, hän visioi.
Hetki muutolle oli siinäkin mielessä otollinen, että pariskunnan Reino-poika ei ollut vielä kouluiässä.
– Eihän täällä lapsille jalkapallokerhoja ja vastaavia juttuja ole tarjolla samalla lailla kuin kaupungeissa. Mutta hyviä harrastusmahdollisuuksia kuitenkin, Karhinen pohtii.
Enni Ruokamo myöntää, että lapsen koulunkäynnin alettua muuttoaikeet olisivat tyrehtyneet.
– Koko koulupolku eli vähintään yhdeksän vuotta siinä olisi varmasti mennyt, hän otaksuu.
Ennin pikkuserkku Elina Ruokamo on asunut perheensä kanssa alueella jo pidempään.
– Asun naapurikylässä, mutta vietän paljon aikaa täällä kotikylässäni Karjalaisenniemellä ja haluan olla mukana kehittämässä kylän toimintaa, parhaillaan neljännen lapsensa kanssa äitiyslomalla oleva nainen vakuuttaa.
Ensimmäisen kauden keskustavaltuutetulla on lapsiperheiden huomioimisesta jo pitkäaikaista omakohtaista kokemusta.
– Opiskelin sosionomiksi Rovaniemellä. Toki opiskeluaikana kävin jo kaikki loma-ajat töissä täällä Posiolla. Eli suunta on ollut aika selvä jo pitkään. Ja monia elinikäisiä kavereita täältä löytyy edelleen, Ruokamo huomauttaa.
Kun kaupungeissa tuskaillaan ylisuurten päiväkoti- ja opetusryhmien kanssa, Posiolla tilanne on suunnilleen päinvastainen.
Suosittuna mökkikuntana tunnetulla paikkakunnalla syntyy keskimäärin noin kymmenen vauvaa vuodessa.
– Kun tulee kouluun lähdön aika, niin ikäluokkaa onkin sitten ollut jo lähes 20 oppilasta. Eli lapsiperheitä tänne on muuttanut myös muualta, Elina Ruokamo iloitsee.
Karjalaisenniemen kyläkoulu on lakkautettu keskittämisbuumin seurauksena jo viitisentoista vuotta sitten. Parinkymmenen kilometrin matka kuntakeskukseen ei ole Lapin olosuhteisiin tottuneille ihmisille tuntunut kuitenkaan ylivoimaiselta urakalta.
– Henkilöstöä on riittävästi ja opetus niin päiväkodissa kuin koulussakin laadukasta. Pienten paikkakuntien etu kaupunkeihin verrattuna on myös siinä, että henkilökunta myös pysyy paremmin yhdessä ja samassa yksikössä. Vaihtuvuutta ei ole niin paljon, mikä näkyy myös lasten viihtyvyydessä ja hyvinvoinnissa, toteaa Elina Ruokamo.
Perheenäidit iloitsevat yhteisesti myös valtion esikoululaisille antamasta kädenojennuksesta.
– Posiolla on ollut hyvä tuuri päästä arvalla mukaan valtakunnalliseen esikoululaisia koskevaan kokeiluun. Sen ansiosta linja-automatkat esiopetukseen ovat ensi syksystä lähtien ilmaisia.
Paluumuutosta tai ylipäätään maallemuutosta kiinnostuneita ei voi profiililtaan jakaa pelkästään tietyntyyppisiin ihmisiin.
Pienen kyläyhteisön houkutus alkoi kiinnostaa myös Suomen rajojen ulkopuolella jo pitempään elämäänsä rakentanutta Marjo Ruokamoa.
Yhdeksän vuotta enemmän tai vähemmän vakituisesti Kanadan länsirannikolla Vancouverissa asunut nainen tunnustautuu maailmankansalaiseksi. Se varsinainen ”henkinen” koti löytyy silti aina ja ikuisesti Suomen Lapista.
– Minulla on Kanadan ja Suomen kaksoiskansalaisuus. Välillä olen ollut pitempiäkin aikoja poissa Suomesta, mutta veri tänne Posiolle silti aina vetää, hän pohdiskelee omaa identiteettiään.
Oma yritys ja etätyöt mahdollistavat monipaikkaisen elämäntavan, joka tänä päivänä kulminoituu entistä enemmän Posiolle. Yhtenä syynä lienee myös paikkakunnalle niin ikään asettunut miesystävä Eetu-Aleksi Ruokamo.
– Työtilat ja asiakkaat ovat edelleen myös Kanadassa. Suurin haaste työnteolle on aikaero. Kun olen Suomessa, työpäivä alkaa usein vasta iltakahdeksalta Suomen aikaa, kun muut viettävät jo vapaa-aikaansa. Toki se mahdollistaa paljon muuta tekemistä päivisin ja joustavuutta aikatauluihin muutenkin, Marjo Ruokamo selvittää.
Joustava elämäntapa onkin tärkeä osa suomalaisen maaseudun viehätysvoimaa uusia asukkaita houkuteltaessa.
– Eletään tässä ja nyt. Luonnon ja vuodenaikojen mukaan. Elämästä saa täällä maaseudulla enemmän irti, vaikka Wolt ei ruokaa kotiovelle tuokaan, Marjo Ruokamo tiivistää hymy huulilla omat kokemuksensa.
Muitakin valttikortteja löytyy verrattaessa maailman metropoleihin. Etunenässä tietysti turvallisuus.
– Posiolla voin näin naisena ihan huoletta lähteä yksin kävelemään mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Vastaava ei ole mahdollista maailmalla eikä välttämättä edes suomalaisissa kaupungeissa, hän vertaa.
Turvallisuuteen kuuluu olennaisena osana myös yhteisöllisyys. Kun suurin osa kylän ihmisistä tuntee toisensa, syntyy yhteisöllisyys ikään kuin luonnostaan.
Maailmalla matkanneet Karjalaisenniemen kasvatit ovat huomanneet selkeän eron jo Suomen rajojen sisällä.
– Kulttuuriero on suuri jo esimerkiksi Ouluun verrattuna. Täällä voi mennä käymään ihmisten luona ilman että ajankohta pitää sopia minuutilleen etukäteen. Autoja ja taloja ei tarvitse joka välissä lukita varkaiden pelossa. Naapuria voi helpommin pyytää kastelemaan kukat tai ruokkimaan koiran jos olet reissuun lähdössä”, Enni Ruokamo vertailee.
Vaikka nostalgisiin entisaikoihin ei ole enää palaamista, niin yhteisön merkitys näkyy hyvin myös suhtautumisessa yhteisiin juttuihin.
Paluumuuttajien aktiivisuuden myötä Karjalaisenniemen kyläyhdistystä ollaan herättelemässä henkiin.
Kehittämisasioihin jo työnsä puolesta perehtynyt Eetu-Aleksi Ruokamo otti asian tiimoilta rohkeasti yhteyksiä aikanaan toiminnassa mukana olleisiin.
– Aiemmin samaan yhdistykseen kuului useampiakin kyliä. Kyselin yhdistyksen olemassaolosta ja sain vastaukseksi, että toiminta on hiipunut täysin. Päätettiin nyt sitten oman kylän osalta elvyttää se taas uudestaan. Järjestäytymiskokous on pidetty, ja minä olen nyt uusi puheenjohtaja, nuori mies toteaa innostuneena.
Kolmenkympin molemmin puolin huitelevalla ikäpolvella on lapsuudenajoilta muistoja yhteisistä riennoista, joihin koko kylä innolla osallistui.
– Kevyellä startilla ja pienillä tapahtumilla on tarkoitus lähteä liikkeelle. Aluksi samanlaista yhteistä kalailtaa ja rantajuhlaa kuten ennenkin on tehty, Ruokamo kaavailee.
– Yhteisten tapahtumien lisäksi haluamme jatkossa olla kyläseurana mukana kehittämässä kylää muun muassa erilaisten hankkeiden avulla. Samalla voisimme olla instanssi, johon alueella oleskelevat ja alueelle muuttavat voivat olla yhteydessä ja saada meidän kauttamme apua sekä erilaisia palveluja, hän visioi.
Karjalaisenniemen kaltaisia kyliä mahtuu Suomeen yllättävänkin paljon.
Valtakunnallisena veturina toimivan Aleksi Koiviston mukaan yhteinen tavoite on, että kylätoiminta alkaisi kiinnostaa myös uutta sukupolvea ja näin myös nuoria saataisiin helpommin mukaan.
– Paras kotiseudun kehittäminen lähtee siitä, että mukana on eri-ikäisiä ihmisiä ja kaikki tuntevat itsensä tervetulleiksi. Yhteisöllistä ja ylisukupolvista niin, että mukaan mahtuu sekä mummoja että mimmejä, hän muotoilee.
Vaasalainen keskustavaltuutettu ei epäröi tuoda esiin myöskään Suomen Kylät ry:n poliittisia tavoitteita. Järjestön hallituksen uunituore puheenjohtaja on entinen kokoomusministeri Jari Koskinen.
– Yhteisten asioiden edistäminen vaatii laajoja verkostoja. Leader-ryhmien rahoituskehyksen kasvattaminen seuraavalle ohjelmakaudelle on osoitus pitkäjänteisestä vaikuttamistyöstä, joka on tuottanut kenttätasolla tuhansia työpaikkoja ja uusia yrityksiä, Koivisto muistuttaa.
Samaan hengenvetoon hän toteaa, että paljon on poliittista vaikuttamistyötä vielä jäljellä maaseudun elinedellytysten parantamiseksi.
Esimerkkeinä Koivisto nostaa esiin paljon keskustelua herättäneen työmatkavähennyksen laajentamisen sekä pitkään paikallaan junnanneen ajatuksen 2 600 euron hyvityksestä opintolainaan, mikäli henkilö asettuu töihin harvaan asutulle maaseudulle.
– Erikoista on, että esimerkiksi Akava on asettunut opintolainahyvitystä vastaan. Vaikka suurimpina hyötyjinä olisivat nimenomaan nuoret ja koulutetut naiset, joita maaseudulle erityisesti kaivataan lisää, toiminnanjohtaja muistuttaa.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä maaliskuussa 2022. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.