Pakettiautosta löytyi yli sata koiraa, joista lähes puolet jouduttiin lopettamaan – esitutkinta valmis
Itä-Suomen poliisi kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan viime uudenvuodenaattona Pohjois-Karjalan Nurmeksessa paljastuneista epäillyistä eläinsuojelurikoksista.
Kolmea saksalaisnaista epäillään törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja eläinkuljetusrikkomuksesta.
Poliisi pysäytti uudenvuodenaattona Nurmeksessa naisten kuljettaman pakettiauton, josta löytyi 112 koiraa. Yksi koirista oli kuollut ja yli viisikymmentä jouduttiin lopettamaan.
Epäillyt, 60-vuotias nainen ja kaksi 30-vuotiasta naista, ovat olleet tutkintavankeudessa kevään aikana, mutta heidät on sittemmin vapautettu. Vanhin naisista ja toinen 30-vuotiaista naisista ovat sukulaisia keskenään.
Vanhinta naista epäillään myös salakuljetuksesta ja hänen 30-vuotiasta sukulaisnaistaan kiristyksestä.
Poliisin mukaan eläinlääkärit olivat myös muutamaa päivää ennen uudenvuodenaattoa ottaneet pois 60-vuotiaalta ja 30-vuotiaalta sukulaisnaisilta yli 40 koiraa Lieksassa. Koirista yhdeksän jouduttiin lopettamaan ja loput sijoitettiin uudelleen. Naisia epäillään tässä asiassa törkeistä eläinsuojelurikoksista.
Esitutkinnassa selvisi, että kaksi naisista liittyy myös Itä-Suomen poliisin aiemmin tutkimiin eläinsuojelurikoksiin.
60-vuotiasta naista ja toista nuoremmista naisista epäillään törkeästä eläinsuojelurikoksesta Suomessa vuosina 2020–2024. Heidän eläinten hoitamisensa ja eläinten elinolosuhteiden epäillään olleen puutteellisia pitkään. Naisilla on ollut hallussaan ainakin koiria, hevosia ja vuohia.
Molemmat asiakokonaisuudet siirtyivät syyteharkintaan maaliskuussa.