Ovaska: ASP-lainojen enimmäismäärien korotuksista päätettävä kehysriihessä

Keskusta

Keskustan kansanedustajan Jouni Ovaskan mielestä ASP-lainojen enimmäismäärät eivät vastaa asuntomarkkinoiden hintakehitystä. Tilanteeseen olisi hänen mielestään etsittävä ratkaisu kevään kehysriihessä.

ASP-laina on 15–39-vuotiaille tarkoitettu järjestelmä, jonka ensiasunnon ostaja voi saada säästettyään lainasummasta kymmenen prosenttia. ASP-lainaan kuuluu muun muassa valtion korkotuki. Järjestelmä on hyvin suosittu.

Ovaskan mukaan järjestelmä on toimiva tapa kannustaa nuoria varallisuutensa nostamiseen omistusasunnon kautta, mutta lainoihin liittyvät enimmäismäärät ovat riittämättömällä tasolla.

– Enimmäismääriä tarkistettiin vuonna 2014. Asuntojen hinnat ovat kuitenkin nousseet tarkistuksen jälkeen merkittävästi. Esimerkiksi Tampereella maksimimäärä on nyt 115 000 euroa, eikä se siten ole missään nimessä riittävä, Ovaska sanoo tiedotteellaan. 

ASP-lainan enimmäismäärän korotuksen puolesta on puhunut julkisuudessa myös ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.). Ovaskan mukaan asiasta pitäisi saada päätös kevään kehysriihessä. 

– Jos järjestelmä halutaan säilyttää toimivana ja houkuttelevana vaihtoehtona, asiassa on syytä edetä.

Pirkanmaalaisedustaja olisi valmis myös laajempiin ASP-järjestelmän muutoksiin.

– Viime vuosina on puhuttu paljon esimerkiksi kimppakämpistä omistusasumisen muotona. Mielestäni olisi järkevää tutkia, voisimmeko ASP-lainan kehittämisellä mahdollistaa innovatiivisemmat omistusasumisen muodot.