Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta, puolustusmenot nostetaan kolmeen prosenttiin BKT:sta vuoteen 2029 mennessä
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan hallitus on tehnyt päätöksen käynnistää valmistelut jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen irtisanomiseksi.
Asiasta on linjannut TP-utva eli tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta.
Orpon mukaan puolustushankintoja lisätään uhkaperusteisesti ja tarvelähtöisesti. Tämä nostaa Suomen puolustusmenot kolmeen prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2029 mennessä. Muun muassa maavoimien uudistaminen käynnistetään.
Arvion miinojen tarpeellisuudesta on Orpon mukaan muuttanut Venäjä.
– Olemme päätyneet ratkaisuun sotilaallisen neuvon perusteella. Suomen puolustuskyvykkyys on se, mistä tämä lähtee, hän totesi.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kommentoi asiaa toteamalla, että ”suomalaiseen miinaan ei astu kuin hyökkäävä vihollissotilas”.
– Jalkaväkimiinojen ottaminen takaisin on aina ollut perussuomalainen linja, ja olen hyvin tyytyväinen, että tämä hallitus kykenee aiemmin tehdyn virheen korjaamaan.
Puolustusmenojen kasvattaminen 3 prosenttiin vuoteen 2029 mennessä tarkoittaa Purran mukaan noin kolmen miljardin euron lisäystä puolustushallinnon rahoitukseen.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) luonnehti tiistaita ”historiallisen tärkeäksi päiväksi Suomen puolustukselle”.
– Tehdyt päätökset ovat kovia ja tarpeellisia. Jalkaväkimiinojen palauttaminen lisää Suomen puolustuskykyä, hän sanoi.
Miinojen ottaminen käyttöön uudelleen on Häkkäsen mukaan kohtuullisen kivuton prosessi.
– Miinat eivät ole käytössä kuin sodan aikana, ja ne raivataan aina pois.
Hallituksen tiedotustilaisuudessa paikalla ovat kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajat eli pääministeri Orpo, valtiovarainministeri Purra, opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) sekä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).
Lisäksi paikalla ovat ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ja puolustusministeri Häkkänen.
Aamupäivällä MTV:n uutiset kertoi lähteisiinsä perustuen, että Orpo oli kutsunut aamulla eduskuntapuolueita koolle keskustelemaan jalkaväkimiinoista ja mahdollisesta irtaantumisesta Ottawan sopimuksesta.
MTV:n uutisten mukaan kutsuttuina oli kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajia ja eduskuntaryhmien puheenjohtajia.
Puolustusvoimat on viime kesästä alkaen laatinut selvitystä jalkaväkimiinojen tarpeellisuudesta ja Ukrainan sodan opeista niihin liittyen. Selvityksen on odotettu valmistuvan lähiaikoina.