Oppositioedustajat ihmettelevät hallituksen suunnitelmia korottaa polttoaineveroa – “En uskonut, että keskustan johdolla tällaista olisi tehty"
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on huolissaan vuoden 2020 budjetin polttoaineveron korotuksista.
Polttoainevero nousee 250 miljoonalla eurolla vuonna 2020. Korotus nostaa polttoaineen hintaa 6,5 sentillä litralta.
Heinonen kuvailee tiedotteessaan, että korotus iskee rajusti kaikkiin, joiden on pitkien etäisyyksien maassa välttämätöntä ajaa omalla autolla.
– Tämä on todella iso menoerä maaseudulla asuville ja kiihdyttää väistämättä kaupungistumista. En uskonut, että keskustan johdolla tällaista olisi tehty, Heinonen ihmettelee.
Heinonen toivookin keskustan vielä nostavan budjettiriihessä uudelleen pöydälle sekä polttoaineverojen että työnverotuksen kiristymisen.
– On vaikea uskoa, että keskustan kannattajat hyväksyisivät tällaisia verotuksen muutoksia. Niitä on syytä harkita uudelleen ja perua tai kompensoida työnverotusta vastaavasti keventäen.
Myös perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra iskee polttoaineveron korotuksiin.
Purran mukaan kyseessä on ilmastopolitiikan valekaapuun puettu fiskaalinen temppu, sillä hallitus tarvitsee lisää rahaa kustantaakseen edes osan uusista menoistaan.
Purra muistuttaa, että kansalaiset suhtautuvat kielteisesti polttoaineverotuksen korotuksiin.
– Harva tavallinen ihminen ajaa huvikseen. Ei autoilu polttoaineen veronkorotuksella vähene. Ainoa looginen seuraus on siinä, että rahaa on vähemmän käytössä muuhun elämiseen, Purra sanoo tiedotteessaan.