Onko Suomi Ruotsin tiellä? – Näin sisäministeri Ohisalo selitti nuorisorikollisuutta kyselytunnilla

Politiikka

Nuorten häiriökäyttäytyminen Helsingin ydinkeskustassa ja joissakin pääkaupunkiseudun lähiöissä hallitsi keskustelua eduskunnan kyselytunnilla.

Aihe nousi julkiseen keskusteluun tiistaina, kun Helsingin Sanomat kertoi, että poliisin ja nuorisotyöntekijöiden mukaan 100–150 nuoren joukossa ei kaihdeta edes teräaseiden käyttöä.

HS:n mukaan suurin osa nuorisoporukasta on maahanmuuttajataustaisia.

Oppositiopuolue perussuomalaisten Juha Mäenpää varoitti, että Suomi on ajautunut jengirikollisuudessa ”Ruotsin tielle”.

Hän syytti hallitusta ja etenkin sisäministeri Maria Ohisaloa siitä, että häiriökäyttäytymistä on selitetty nuorten syrjäytymisellä.

– Tällainen paapominen vain pahentaa asiaa. Miten aiotte puuttua oikeaan ongelmaan, haittamaahanmuuttoon?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho väitti, että kaikki länsimaat ovat epäonnistuneet Afrikasta ja Lähi-idästä saapuneiden kotouttamisessa.

– Ruotsi on nyt siellä, missä me olemme 15 vuoden kuluttua, Halla-aho ennusti.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan viranomaiset selittävät tilannetta osattomuudella.

– Poliisi sanoo, että suurin syy on se, että ihmiset ovat jääneet ulkopuolelle, syrjäytyneet, eriarvoisuus on kasvanut, nuorilla on päihde- ja mielenterveysongelmia. Toivon, että poliisia pidetään tässä keskustelussa auktoriteettina.

Ohisalon mukaan hallitus pyrkii ehkäisemään syrjäytymistä kaikilla eri sektoreilla, koska se voi pahimmillaan johtaa rikollisuuteen.

Ministeri näkee, että keskeinen keino osattomuuden ehkäisemisessä on sekoittava asuntopolitiikka.

– Rakennetaan asuntoja niin, että erilaisilla alueilla asuu erilaisia ihmisiä. Ihmiset kohtaavat päivittäin toisiaan, Ohisalo kuvaili.

Lisäksi Ohisalo muistutti, että hallitus on lisännyt poliisin resursseja ja panostanut koulutukseen.

Petteri Orpo väläytteli rikoksiin syyllistyneille alaikäisille kokoomuksen hahmottelemaa arestia.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kuitenkin epäili sen olevan ristiriidassa YK:n lapsia koskevan sopimuksen kanssa.

Henrikssonista lastensuojelun paneminen kuntoon olisi arestia parempi ratkaisu lasten kannalta.

Vaikka me tiedämme, ettei maahanmuutto ole Suomen suurimpia ongelmia, niin siihen liittyy myös lieveilmiöitä, joita ei voi lakaista maton alle tai hyssytellä.

Markus Lohi

Nuorisoasioista vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) muistutti, että jokainen oirehtiva nuori on jonkun lapsi.

Saarikosta fokus pitää suunnata ennaltaehkäisyyn.

– On paikallaan pohtia, miten voisimme vahvistaa vanhemmuuden tukea yhteiskunnassa. Miten voisimme olla apuna myös niissä perheissä, joiden lähtökohdat ovat heikot syystä tai toisesta? Haluaisin myös nostaa esille nuorisotyön merkityksen. Tämä hallitus on tehnyt satsauksia etsivään nuorisotyöhön, Saarikko muistutti.

Keskustan Markus Lohi totesi, että maahanmuuttoon liittyvät ongelmat pitää tunnustaa.

– Vaikka me tiedämme, ettei maahanmuutto ole Suomen suurimpia ongelmia, niin siihen liittyy myös lieveilmiöitä, joita ei voi lakaista maton alle tai hyssytellä.

Lohen mukaan maahanmuuttotaustaisten nuorten tulisikin päästä tervehenkisten harrastusten pariin nykyistä paremmin.

Keskustan Saarikon mukaan jo hallitusohjelmaan kirjattu ”harrastamisen Suomen malli” on edennyt jo pilottivaiheeseen kunnissa.

Sen myötä jokaisen nuoren on määrä saada yksi maksuton harrastus koulupäivien yhteyteen.

Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) peräänkuulutti lapsille ja nuorille ”tervettä tekemistä”.