Oikeus: Kansanedustajan poistaminen Provinssista oli syrjintää
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina kolme Provinssi-festivaalin johto- ja vastuutehtävissä työskennellyttä miestä perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään syrjinnästä.
Mäenpää oli saanut muiden Vaasan vaalipiirin kansanedustajien tavoin kutsuvieraskutsun kesän 2023 festivaalille. Hän oli jo festivaalialueella, kun tuomitut päättivät peruuttaa hänen kutsunsa ja häntä kehotettiin poistumaan alueelta.
Poistumiskehotus liittyi lehtikirjoitukseen. Festivaalien aikaan julkaistussa kirjoituksessa Mäenpää kritisoi Opetushallituksen ohjetta siitä, että kouluissa opetetaan sukupuolen moninaisuudesta.
Syytetyt kiistivät syytteen ja sen, että Mäenpään sananvapautta olisi rajoitettu. Heidän mukaansa kutsun perumiselle oli hyväksyttävä ja lainmukainen syy.
– Mäenpään paikallislehdessä tapahtumapäivänä julkaistun kirjoituksen sisältö ei ole ollut tapahtuman arvojen eikä toimintaperiaatteiden mukainen. Kirjoitus on koskettanut jokaista festivaalilla kävijää ja työntekijää. Vastaajat ovat suojanneet ja edistäneet perus- ja ihmisoikeuksia sekä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, syytettyjen vastauksessa sanotaan.
Oikeus katsoi, ettei syrjinnälle ollut hyväksyttävää syytä. Mäenpään kolumni liittyi oikeuden mukaan arvoihin ja niiden pohjalta käytävään julkiseen keskusteluun.
– Toki arvoista käytävän keskustelun tulisi olla rakentavaa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa, mitä kirjoitus ei tietyiltä osin täytä, tuomiossa sanotaan.
Sillä seikalla, että Mäenpää olisi voinut osallistua festivaalille maksavana asiakkaana, ei oikeuden mukaan ollut merkitystä.
– Asianomistaja on ollut festivaalissa kutsuvieraana. Asiassa ei ole tullut esiin, että häntä olisi edes kehotettu hankkimaan itse lippu festivaaleille.
Oikeuden mukaan kutsu peruttiin yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan vuoksi, mikä käytännössä rajoittaa sananvapautta.
Oikeus tuomitsi rangaistukseksi kullekin tuomitulle 40 päiväsakkoa. Heidät määrättiin maksamaan Mäenpäälle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1 600 euroa.