Nyt puhuvat keskustan pettyneet – "En halua tuhlata elämääni sellaiseen"

Keskusta

Keskustan täytyy käydä syvä aatteellinen keskustelu, jossa myönnetään tehdyt virheet ja otetaan opiksi tulevaisuuden tavoitteita varten. 

Tätä mieltä ovat Suomenmaan haastattelemat keskustan nykymenoon pettyneet henkilöt, jotka kaikki kuuluvat edelleen puolueeseen.

Pettyneiden äänenpainojen kuuleminen on tärkeää tilanteessa, jossa keskusta käy läpi historiansa pahinta vaalitappiota.

Puoluevaltuuston jäsenen Janne Kaisanlahden mukaan keskustan ongelmat kiteytyvät vision ja yhteisen tulevaisuuden näkymän puutteeseen. 

Puolueesta on hänen mukaansa tullut valtionhoitaja, vastuunkantaja ja kompromissien tekijä, jolla ei ole selkeitä, kaikkia aktiiveja yhdistäviä “ykköasioita”.

Vuonna 2018 julkaistua periaateohjelmaa hän luonnehtii yleisluontoiseksi toiveiden tynnyriksi.

– Keskustassa ei puhuta sellaisista puolueen ydinteemoista kuin mitä tarkoittaa hajautettu yhteiskunta, desentralismi tai sivistysliike. Puolueessa reagoidaan lähinnä muiden kannanottoihin eikä esitetä omia avauksia.

Kaisanlahden mukaan yhteisesti tunnustettavat ykköstavoitteet mahdollistaisivat sen, että identiteettipoliittisissa kysymyksissä eri tavalla ajattelevat pystyisivät toimimaan paremmin yhteistyössä.

Kun yhteisiä tavoitteita ei ole, puolue näyttäytyy sisäisesti jakautuneena ja riitelevänä porukkana. 

Kaisanlahden mukaan keskustan vahvuus on aina ollut se, että arvokysymyksistä eri tavalla ajattelevat ihmiset ovat puolueen riveissä pystyneet tekemään yhteistyötä. 

Mutta onnistuuko se enää jatkossa, kun identiteettipoliittiset kysymykset nousevat politiikassa yhä enemmän keskiöön, Kaisanlahti kysyy.

– Keskustanuoret vaativat tällaisia teemoja yhä näkyvämmiksi myös keskustassa. Heillä on oikeus vaatia, en sitä kiellä. Mutta ovatko ne todella puolueen ykkösasioita? Jos ovat, silloin monilla tulee puolueessa ahdas olo, Kaisanlahti sanoo.

Aatteellista keskustelua kaipasi enemmän myös keskustavaikuttaja, Pohjois-Savon maakuntaliiton yhteyspäällikkönä työskentelevä Ossi Martikainen.

Hänen mukaansa keskustassa on vallinnut aatteellisen epäselvyyden tila jo “kotvan aikaa”.

Hänkin moittii vuoden 2018 periaateohjelmaa mietelauseiden kokoelmaksi, josta on vaikea löytää lähtökohtia vaikuttavalle keskustalaiselle politiikalle.

Kahden perättäisen vaalitappion jälkeen keskustan pitäisi Martikaisen mielestä mennä syvälle aatteellisiin perusteisiin ja luoda uusi, tulevaisuuteen katsova periaateohjelma.

– Kun aatetyö on ollut pitkään heikkoa, puolueen identiteetti ja poliittinen tunnistettavuus ovat kärsineet. Äänestäjillä on vaikea hahmottaa, mitä keskusta on ja mitä se tavoittelee.

Aatteellisten perusteiden puute näkyy Martikaisen mukaan myös siinä, että keskusta on hallituspolitiikassaan heilahdellut niin rajusti Sipilän hallituksen oikeistolaisuudesta Rinne-Marinin hallituksen vasemmistolaisuuteen. 

Keskusta on leimautunut muiden puolueiden tai pienten symbolisten asioiden kautta.

– Kun aatteellinen kompassi hukkuu, johtaa se tällaisiin ratkaisuihin ja ongelmiin. Jos puolue olisi noudattanut omia periaatteitaan, tässä tapauksessa kansanvaltaisuuutta eli vaalitulosta, ei koko Rinteen hallitukseen olisi lähdetty. 

– Ja jos siihen olisi oikeasti ollut pakko lähteä, olisi julkiseen talouteen pitänyt suhtautua toisella tavalla.

Aatteellisen keskustelun puute ulottuu keskustassa syvälle järjestörakenteeseen, sanoo espoolainen varavaltuutettu Sofia Tuisku.

Hän toimi aikanaan keskustanuorissa, mutta jättäytyi puolueen toiminnasta sen jälkeen pois. Tuisku ei halua toimia luottamushenkilönä paikallisyhdistyksessä tai kunnallisjärjestössä, koska hänestä se olisi lähinnä järjestöbyrokratian pyörittämistä.

– Kaipaisin keskustelua politiikasta ja keskustan linjasta. En tiedä, mihin minun pitäisi mennä, jotta voisin osallistua sellaiseen.

Tuisku sanoo tiedostavansa, että paikallistoiminnan kautta voisi päästä puoluekokousedustajaksi, jolloin osallistuminen laajempaan keskusteluun olisi mahdollista. Istuminen kokouksissa ei kuitenkaan innosta.

– En halua tuhlata elämääni sellaiseen.

Tuisku kertoo pohtineensa myös erilaisten verkostojen perustamista jonkin tietyn aiheen kuten vaikka metsäpolitiikan ympärille. Verkostoissa voitaisiin käydä poliittista keskustelua ja etsiä ratkaisuehdotuksia.

– Se ei kuitenkaan johtaisi mihinkään. Keskustan puoluerakenne ei tue sellaista aktiivisuutta.

Syyskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa valittavalta uudelta puoluesihteeriltä Tuisku toivoisi uskallusta “koko systeemin räjäyttämiseen”. Nykyinen malli ei hänen mukaansa toimi enää 2020-luvulla puhumattakaan 2030-luvusta.

Tuisku on myös sitä mieltä, että keskustan nykylinjaa leimaa vision tai tulevaisuuden näkymän puute.

Hän korostaa katsovansa asioita pääkaupunkiseudulla asuvan silmin. Esimerkiksi maatalouteen tai aluepolitiikkaan liittyvät keskustelut näyttävät sieltä käsin hyvin erilaisilta kuin maakunnista katsottuna.

Tuiskun mukaan keskustan pitäisi puhua maa- ja metsätaloudesta sekä aluepolitiikasta koko Suomen näkökulmasta eikä vain niin, että pääkaupunkiseudun huomioiminen olisi muulta Suomelta pois.

– Myös espoolaiset syövät kotimaista ruokaa ja käyttävät vessapaperia. Maatalous, metsäasiat ja aluepolitiikka koskevat meitä kaikkia, näkökulma vain vaihtuu kotiseudun mukaan.

Suomea kokonaisuutena katsova poliittinen linja voidaan Tuiskun mukaan löytää vain aktiivisen, kaikkia keskustan jäseniä innostavan keskustelun kautta.

– Osaisivatko keskustalaiset heti vastata, jos heiltä kysyttäisiin, millaista yhteiskuntaa puolue tavoittelee kymmenen vuoden päähän? Moni ei osaisi. Yhteiskunta muuttuu koko ajan. Keskustelun pitäisi olla puolueessa jatkuvaa.

Sekä Kaisanlahti että Martikainen ovat pettyneitä siihen, ettei puolueessa ole käyty rehellistä keskustelua tehdyistä virheistä, aatteellisesta kapeudesta tai puolueen toimintatavoista.

Martikainen kaipaisi vakavaa pohdintaa ja keskustelua, jossa pyrittäisiin aatteelliseen kirkastamiseen. Aktiivisuutta hän toivoisi ennen kaikkea puoluejohdolta.

– Puoluejohdon pitäisi tehdä esityksiä uudesta suunnasta eikä vain odotella. Siihen en usko lainkaan, että oppositiossa oleminen nostaisi kannatusta automaattisesti. Se ei tapahdu itsestään.

Aktiivisuutta puoluejohdolta penää myös Kaisanlahti. Hän kuitenkin korostaa, että henkilövaihdosten sijaan häntä kiinnostaa paljon enemmän puolueen linja.

Kaisanlahden mukaan kriittinen keskustelu on elävän kansanliikkeen merkki. Keskustassa kriittistä keskustelua ei kuitenkaan ole viime vuosina juuri sallittu, hän kokee.

– Jos puolueessa esittää kritiikkiä vaikkapa turvepolitiikasta, vastaukseksi tulee pitkä listaus, kuinka hyviä päätöksiä keskusta on tehnyt. Ei kriittinen keskustelu toimi niin.

– Monille keskusta on niin rakas puolue, ettei sitä saisi yhtään arvostella, ei varsinkaan konservatiivien suunnalta. Tehdyt virheet pitäisi kuitenkin myöntää avoimesti eikä vain hokea, että eteenpäin.

Tehtyjen virheiden loputon läpikäynti kuulostaa kuitenkin monen korvaan negatiisuuden tuhkassa piehtaroinnilta. Mitä sellainen rypeminen hyödyttää?

Kaisanlahden mukaan virheiden tunnustaminen osoittaisi keskustalta nöyryyttä äänestäjiä kohtaan. Nyt puolue on näyttäytynyt ylimielisenä.

– Jos keskusta vain väittää, että kaikki on tehty hyvin, se ei ole uskottavaa. Ihmisille pitäisi saada tunne siitä, että puolue ymmärtää heidän pettymyksensä. Se tunne saadaan niin, että virheet sanotaan ääneen.

– Olennaista on sanoittaa sekin, mitä virheistä opitaan. Vai opitaanko mitään?