Nyrkkiä pöytään, Orpo – SDP patisti pääministeriä torjumaan Unkarin EU-puheenjohtajuuden
Suurin oppositiopuolue SDP patisti eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpoa (kok.) torppaamaan heinäkuussa alkavan Unkarin EU-puheenjohtajuuden, mikäli maa kaataa Ukrainan tukemisen jäädytetyllä venäläisrahalla.
SDP:n Maria Guzenina huomautti, että Unkarilla on EU-puheenjohtajana suuret mahdollisuudet sabotoida Ukrainan auttamista ja muutenkin pyrkiä heikentämään Euroopan unionia Kremlin pelikirjan mukaisesti.
– Aiotteko toimia sen eteen, ettei Unkarista tule Euroopan unionin puheenjohtajamaata juuri nyt, Ukrainan kriittisellä hetkellä?
Pääministeri Orpo vastasi, että Unkarin toimintaa ei voi hyväksyä, ja se ei käy.
– Minusta tässä yhteydessä katsotaan se, onko Unkari mukana porukassa vai ei.
Orpon mukaan päätöksiä voidaan tehdä myös niin, että joku suljetaan päätöksenteon ulkopuolelle. Hänen mukaansa puheenjohtajuuden siirto olisi erittäin jämerä toimi.
– Mutta mielestäni Ukrainan tukeminen on niin eksistentiaalinen asia, että sekin pitää olla pöydällä, kun Unkarin kanssa keskustellaan yhteisen ratkaisun hakemisesta.
Orpo muistutti, että Unkarin puheenjohtajuuskausi alkaa 1.7.
– Se on tietenkin normaalijärjestyksessä se, milloin pääsemme arvioimaan, miten he toimivat siinä tehtävässä. Mutta olen sitä mieltä, mitä sanoin: keinovalikoimassa sen on oltava. Me olemme niin vakavan Euroopan turvallisuuteen ja Ukrainan kansan puolustautumiseen liittyvän asian äärellä, että pitää sen olla keinovalikoimassa.
SDP:n Jani Kokko nosti esiin Orpon myönteiset näkemykset Italian oikeistopopulistisesta pääministeri Giorgia Melonista. Kokko huomautti, että Melonin hallitus on ajamassa Italiassa läpi perustuslain muutosta, joka keskittäisi presidentiltä valtaa pääministerille.
– Se perustuslaki rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaisesti turvaamaan Italian demokratia toisenlaiselta, autoritaariselta, johtajalta, Kokko muistutti.
Demariedustaja kysyi Orpolta, näkeekö hän eroa Viktor Orbánin Unkarin oikeusvaltioperiaatteen ja Italian nykyisen pääministerin oikeusvaltioperiaatteen välillä.
Orpo sanoi, että aiheesta käyty keskustelu on saanut kummallisia piirteitä.
– Mitä tulee Italian, siis yhden suuren Euroopan maan, pääministeriin, niin totesin keskustelussa vain ja ainoastaan, että Euroopan huippukokouksessa hän on toiminut rakentavasti, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia, nimenomaan ollut isossa roolissa, kun on haettu ratkaisua muun muassa Ukrainan 50 miljardin tukipaketin aikaansaamiseen ja jäsenyysneuvottelujen avaamiseen.
Orpon mukaan Euroopassa eletään niin vaarallista aikaa Venäjän takia, että on pyrittävä yhteistyöhön.
– Ja pitää silloin nähdä myöskin se, että jos suuren maan pääministeri toimii jollakin tasolla oikein, niin se ei tarkoita sitä, että millään tavalla missään hyväksyisin sentyyppistä kehitystä, mitä kuvasitte, että Italiassa tällä hetkellä toisaalla tehdään.
Vihreiden Maria Ohisalo huomautti Orpolle, että tämä on ollut valmis tekemään yhteistyötä laitaoikeistopuolueiden kanssa niin meillä kuin muuallakin.
– Laitaoikeistopuolueita ja äärioikeistoa yhdistää moni asia: maahanmuuton vastustaminen, ilmastoskeptisyys ja oikeusvaltion rapauttaminen toistuvat erilaisin painotuksin.
Näitä puolueita ja toimijoita yhdistää Ohisalon mukaan usein myös niin kutsuttu anti-gender-ajattelu, jossa tasa-arvosta puhutaan eräänlaisena vahingollisena ideologiana, joka romuttaa perinteiset perhearvot. Hän kysyi Orpolta, irtisanoutuuko tämä yhteistyöstä tällaisten Putinin Venäjänkin pussiin pelaavien toimijoiden kanssa.
Orpo piti Ohisalon puheenvuoroa ”aika omituisena”.
– Ei Suomessa ole mitään laitaoikeistoa tai äärioikeistoa. Varsinkin jos te leimaatte, annatte kuvaa siitä, että jotkut olisivat putinisteja tai venäjämielisiä tai että Suomessa joku puolue aktiivisesti romuttaisi oikeusvaltioperiaatetta, niin ne ovat aika kovia syytöksiä.
Orpon mukaan tällainen puhe ei ole asiallista.
– Suomessa ei ole onneksi tässä salissa tuollaisia voimia. Minusta se on arvo, pidetään siitä kiinni eikä yritetä vääristelemällä luoda kiilaa meidän välillemme, pääministeri opasti.