New York Times: Salaisia yhdysvaltalaisasiakirjoja Ukrainan asevoimien vahvistamisesta keväthyökkäyksen alla vuoti julkisuuteen
Sosiaalisen median alustoilla on levinnyt salaisia asiakirjoja, joissa on tietoja Yhdysvaltain ja sotilasliitto Naton suunnitelmista auttaa Ukrainaa valmistelemaan keväistä hyökkäystään Venäjää vastaan. Asiasta kertoi torstaina yhdysvaltalaislehti New York Times.
Yhdysvaltain puolustusministeriö sanoo tutkivansa mahdollista tietoturvaloukkausta.
Asiakirjat ovat levinneet Twitterissä ja Telegramissa, joista jälkimmäisellä on noin puoli miljardia käyttäjää. Telegram on laajasti käytössä myös Venäjällä.
Lehden mukaan palveluissa on esiintynyt valokuvia kaavioista, jotka sisältävät yksityiskohtia asetoimituksista, pataljoonien vahvuuksista sekä muista suunnitelmista. Ainakin yksi asiakirja on merkitty erittäin salaiseksi.
Vuodetuissa asiakirjoissa ei kuitenkaan avata tarkempia taistelusuunnitelmia, eli niistä ei esimerkiksi selviä, miten, milloin tai missä Ukraina on aikonut aloittaa hyökkäyksensä. Yhdysvaltalaisviranomaiset uskovat New York Timesin mukaan, että hyökkäys voisi alkaa noin kuukauden kuluessa.
Asiakirjoissa esiintyvät tiedot ovat lisäksi ainakin viisi viikkoa vanhoja. Tuorein asiakirja on päivätty maaliskuun 1. päivälle. Täten ne tarjoavat lehden mukaan enimmilläänkin Yhdysvaltain ja Ukrainan tuolloisen näkökulman siitä, mitä ukrainalaisjoukot voisivat hyökkäyksessään kaivata.
Asiakirjat ovat levinneet New York Timesin mukaan venäläismyönteisillä hallinnon kanavilla.
Sotilasanalyytikot ovat arvioineet, että ainakin osaa asiakirjoista on mahdollisesti peukaloitu jälkikäteen, mikä voisi olla merkki Venäjän disinformaatiokampanjasta.
Erään asiakirjan osalta esimerkiksi arvioidaan, että siinä on merkittävästi paisuteltu ukrainalaisjoukkojen kuolemia ja vähätelty Venäjän taistelutappioita Yhdysvaltain puolustusministeriön omiin arvioihin verrattuna.
Asiantuntijoiden mukaan asiakirjat vaikuttavat joka tapauksessa olevan ainakin osittain aitoja ja tarjoavan Venäjälle kallisarvoista tietoa suunnitelmista.