"Neljä kuukautta on lyhyt aika etsiä uutta kotia"– hallitus sai kritiikkiä vuokralaisen aseman heikentämisestä
Vuokralaisen aseman heikentäminen suhteessa vuokranantajaan nostatti kritiikkiä vuokralain lähetekeskustelussa eduskunnassa.
Lakiesityksellä lyhennetään nykyistä vuokranantajan kuuden kuukauden irtisanomisaikaa neljään kuukauteen vähintään kaksi vuotta kestäneissä vuokrasuhteissa.
Vasemmistoliiton Mai Kivelä näki muutoksen heilauttavan valtatasapainoa entisestään vuokranantajan hyväksi vuokralaisen kustannuksella.
Kivelä peräänkuulutti perusteluita sille, miksi irtisanomisaikaa on tarpeen lyhentää.
– Neljä kuukautta on aika lyhyt aika etsiä uutta kotia, kun tiedetään, miten isosta asiasta on kyse, jos vaikka koko perheen pitää muuttaa, hän muistutti.
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) totesi, että molempien osapuolten oikeudet on huomioitu. Hänen mukaansa erityisesti yksityishenkilöille nykyinen puolen vuoden odotusaika voi olla kohtuuton.
– Ajattelen niin, että erityisesti yksityishenkilölle kuuden kuukauden irtisanomisaika on hyvin pitkä, jos tarvitsee asunnon esimerkiksi omaan käyttöön. Silloinhan voi olla niin, että itse asiassa tämä vuokranantaja on itse jo asunnoton, Meri perusteli.
Ministeri muistutti myös, että vuokralaisella säilyy edelleen joustava yhden kuukauden irtisanomisaika sekä mahdollisuus hakea tuomioistuimelta muuttopäivän siirtoa erityisen painavissa tilanteissa.
Lisäksi uusi lyhyempi irtisanomisaika koskisi lähtökohtaisesti vain uusia vuokrasopimuksia, mikä pehmentää muutoksen vaikutusta nykyisiin vuokralaisiin, Meri selvitti.
Meri perusteli lakiuudistusta sillä, että 30 vuotta vanha vuokralainsäädäntö kaipasi kipeästi päivitystä vastaamaan nykyajan tarpeita, kuten digitalisaatiota ja selkeämpiä käytäntöjä.
Vaikka irtisanomisaika puhutti, lakiesitys sisältää myös parannuksia vuokralaisen asemaan. Jatkossa vuokravakuus tulisi palauttaa 14 päivän kuluessa vuokrasuhteen päättymisestä, tai vaihtoehtoisesti samassa ajassa on ilmoitettava perustelut sen pidättämiselle.
Lisäksi lakiin ehdotetaan uutta yleistä purkamisperustetta ”erittäin painavasta syystä”. Tällä pyritään puuttumaan tehokkaammin ”vuokralaisiin helvetistä”, esimerkiksi vakaviin väkivallantekoihin tai muihin tilanteisiin, jotka vaarantavat muiden asukkaiden asumisrauhan ja turvallisuuden.
Jatkossa tupakointikielto tulee myös olettamaksi: asunnossa tai parvekkeella tupakoiminen olisi sallittua vain, jos vuokranantaja antaa siihen erikseen luvan.