Myyntidata paljastaa: Yksi tuoteryhmä nousi selvästi esiin suomalaisten alkuvuoden ostoksissa
Suomalaiset vaikuttavat keskittävän alkuvuodesta huomion omaan hyvinvointiinsa – ainakin jos uskominen on Prisman alkuvuoden tilastoja.
Prisma kertoo, että sen myyntidatan mukaan kahvakuulien, joogamattojen ja muiden treenivarusteiden rinnalla perinteisten hyppynarujen myynti on noussut alkuvuodesta. Hyppynarujen myynti nousi jo vuoden 2023 puolella, mutta ilmiö jatkui myös tammikuussa.
Jumppakeppien myynti kasvoi 33 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvussa oli myös joogamattojen myynti suhteessa vuodentakaiseen.
Kahvakuulien kilomäärä kasvoi puolestaan Prisman mukaan merkittävästi. Kaupaksi kävivät etenkin neopreenikahvakuulat.
– Kahvakuulista 6 kg ja 4 kg kahvakuulia on myyty eniten. Kahvakuulia on kannettu suomalaisten koteihin liki 9000 kiloa enemmän viime vuoden tammikuuhun, Prisma-ketjun urheilun myyntipäällikkö Anu Keskinen sanoo tiedotteessa.
Kaupaksi kävivät myös vastuskuminauhat, foam-rullat sekä jumppamatot.
Liikuntatuotteiden ohella Prisman asiakkaat ostivat ahkerasti kylmä- ja lämpögeelejä, nilkka- ja polvitukia sekä urheilu- ja kinesioteippejä.
Myös proteiinirahkojen ja välipalapatukoiden suosio kasvoi vuodentakaisiin lukemiin verrattuna.