Myräkkä vyöryy Suomeen – Varoituksia isoon osaan maata
Suomeen saapuu viimeistään keskiviikkoaamuna etelän suunnasta voimakas matalapaine, joka tuo erittäin vaikean ajokelin isoon osaan maata. Ajo-olosuhteiden ennustetaan olevan huonot torstai-iltaan tai perjantain vastaiseen yöhön asti, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta.
Runsas lumi-, räntä- tai vesisade ja navakka, puuskittainen tuuli tekevät tieliikennesäästä varsin vaikean.
Myös Fintrafficin tieliikennekeskus varoitti huonosta liikennesäästä. Fintraffic kehotti autoilijoita hidastamaan vaikeissa kelioloissa vauhtia, pitämään turvavälit ja varaamaan matkoille reilusti aikaa.
– Lunta saattaa kertyä enimmillään jopa 30 senttiä Etelä-Suomen sisämaahan. Monin paikoin lumikertymä voi olla 10–20 senttiä. Osa sateesta saattaa tulla etelässä räntänä tai vetenäkin, minkä vuoksi Etelä-Suomen sisämaahan voi muodostua myös tykkylunta, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petteri Pyykkö STT:lle.
Matalapaineen tuleva reitti oli Pyykön mukaan vielä tiistaina iltapäiväruuhkan aikaan osin epävarma.
– Tästä voi seurata, että etelärannikolla sade tulee odotettua enemmän lumena. Tämänhetkisen ennusteen mukaan etelärannikolla sataa pääosin vetistä räntää.
Vaikka maan eteläisimmässä osassa tuntuva osa sateesta tulisi vetenä, huonoon ajokeliin on meteorologin mukaan syytä varautua sielläkin.
– Riippumatta siitä, mikä on sateen olomuoto, ajo-olosuhteita heikentävät sohjo, vesiliirron mahdollisuus sekä vinossa tulevan sateen heikentämä näkyvyys maanteillä.
Esimerkiksi Turun seudulle ja syvemmälle sisämaahan odotetaan keskiviikosta alkaen silkkaa lumisadetta.
Ilmatieteen laitoksen varoitusten mukaan keskiviikkona on syytä varautua kovaan tuuleen noin Kokkola–Kuhmo-linjalla sekä kaikilla maa-alueilla siitä etelään. Samalla alueella on voimassa varoitus vaarallisen huonosta ajokelistä.
Torstaina ajokeli- ja tuulivaroitus on voimassa muuten samalla alueella kuin edellispäivänä, paitsi että ajokelivaroitus laajenee myös Pohjois-Pohjanmaalle ja koko Kainuuseen.