MTV: Hoitajalta tyrmistyttävä paljastus: Sotaveteraanien hoidossa pahoinpitelyitä ja kiinnipitämistä
Palliatiiviseen hoitoon erikoistunut sairaanhoitaja Erika Pekkarinen kertoo MTV uutisille räikeistä epäkohdista sotainvalidien hoitoon keskittyvässä työpaikassaan.
Pekkarinen kertoo työskennelleensä vuonna 2023 hoitopaikassa, josta hän lopulta irtisanoutui eettisistä syistä. Kokemuksistaan hän sanoo olleensa järkyttynyt.
Moni asia oli työpaikalla ”hirveän pielessä,” Pekkarinen summaa MTV uutisille.
– Siellä oli jatkuvasti sellaisia isoja vaaratilanteita ja lisäksi myös ihan pahoinpitelyitä, kiinnipitämistä ja ihmisarvoa loukkaavaa toimintaa.
– Siellä ei ymmärretty kokonaisuuksia. Ja sitten oli myöskin sellaista, että ei ihan tiedetty esimerkiksi, mikä on normaali verenpaineen taso, sanoo sairaanhoitaja.
Pekkarinen sanoo yrittäneensä muuttaa asioita työpaikallaan ja lopulta reklamoineensa epäkohdista Valtiokonttoriin.
Sotainvalidien hoidon ja sotaveteraanien kuntoutuksen laadunvalvontaa suorittava Valtiokonttori lupasi tehdä valvontakäynnin kyseiseen yksikköön vuoden 2024 aikana, mutta se jäi tekemättä henkilöstöresursseihin vedoten. Valtiokonttori oli lopulta yhteydessä kyseiseen yksikköön puhelimitse.
Valtiokonttorin palvelupäällikkö Tiina Kyttälä sanoo MTV uutisille, ettei Valtionkonttori kykene tekemään tarkisuskäyntejä yksiköihin entiseen malliin.
Kyttälän mukaan monissa yksiköissä ei ole käyty yli viiteen vuoteen. Pekkarisen vanha työpaikka on yksi niistä. Syyksi Kyttälä kertoo muun muassa henkilöstöpulan.
Pekkarisen entisen työpaikan edustajat kiistävät MTV Uutisille tiedot räikeistä epäkohdista.
– Näkemyksemme mukaan hoitaja on nostanut esiin sellaisia asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Näistä asioista hänen kanssaan keskusteltiin jo tuolloin hänen lyhyeksi jääneen työsuhteensa aikana, jolloin osoittautui, että hän oli tehnyt useista asioista virheellisiä tulkintoja ja johtopäätöksiä, yksikön antamassa vastauksessa todetaan.
Joihinkin asioihin yksikkö kertoo tehneensä korjaavia toimenpiteitä jo ennen kuin Valtionkonttorista oltiin yhteydessä.