MOT: Pelon lietsontaa ja Erdoganin pilkkaamista – Näin Venäjä suunnitteli sabotoivansa Suomen ja Ruotsin Nato-hanketta
Venäjä suunnitteli häiritsevänsä Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon, selviää Ylen MOT-toimituksen haltuunsa saamasta tiedusteluraportista.
Suunnitelma käy ilmi venäläisen tiedustelu-upseerin laatimasta muistiosta, joka vuodettiin alun perin tutkivan journalismin keskukselle Dossier Centerille.
Raportin mukaan Venäjän tiedustelupalvelu suunnitteli järjestävänsä mielenosoituksiksi verhottuja häirintäkampanjoita ennen maiden Nato-jäsenyyden hyväksymistä. Euroopan suuriin kaupunkeihin suunniteltiin esimerkiksi mielenilmauksia, joissa pilkattaisiin Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania.
Tiedustelupalvelun suunnitelmassa todetaan, että Ruotsissa Koraanin polttamista seuranneet rajut mielenosoitukset ovat lisänneet islamin pelkoa EU-maissa. Tätä jännitettä asiakirjassa kehotetaan lietsomaan lisää.
Tavoitteena on ollut lisätä kitkaa Turkin ja Euroopan maiden sekä Naton välillä.
Suojelupoliisi vahvistaa MOT:lle tienneensä Venäjän tiedustelupalvelun suunnitelmista.
MOT-toimituksen saamissa asiakirjoissa ei ole merkkejä siitä, että Venäjä olisi toteuttanut suunnitelmiaan Suomessa.