"Mitä huonoa siinä oli?" – Tavallinen kansa osoittaa ymmärrystä Kekkosen linjalle kylmän sodan muistelossa
Loppusyksyllä 1961 5-vuotias suomalaispoika ei saanut mennä ulos leikkimään. Syyksi kerrottiin näkymätön säteily, joka oli vaarallista lapsille.
Neuvostoliitto oli räjäyttänyt Novaja Zemljalla ihmiskunnan historian voimakkaimman pommin. Tsar Bombaksi nimetty vetypommi oli nostattanut ilmaan 60 kilometriä korkean sienipilven ja saanut maan tärisemään Utsjoella asti.
Kun ulos sitten pääsi, poika tarkkaili itseään: nousisiko hänelle kuume tai menettäisikö hän jopa näkönsä? Niin ei onneksi käynyt, mutta huojennus oli väliaikainen.
Seuraavana syksynä poika kuuli puhuttavan Kuuban ohjuskriisistä ja alkoi pelätä ydinsotaa.
Kylmää sotaa on puitu suomalaisessa historiankirjoituksessa runsaasti, mutta yleensä valtionjohdon tai muun eliitin näkökulmasta. Toukokuussa ilmestynyt Antero Holmilan teos Suomalaisten kylmä sota antaa äänen kansalle.
Holmila kuvaa kirjassaan, miltä Unkarin kansannousu, Tšekkoslovakian miehitys ja muut kylmän sodan kansainväliset kriisit tuntuivat tavallisista suomalaisista. Entä mitä kansa ajatteli presidentti Urho Kekkosen johtamasta ulkopolitiikasta?
Kirjan aineistona ovat toimineet kirjoitukset, joita Holmila, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Svenska Litteratursällskapet keräsivät kansalaisilta vuosina 2020–2021. Muistitietokeruuseen osallistuivat etupäässä sotien jälkeen syntyneet ikäluokat, joten aineistossa korostuvat kylmän sodan värittämät lapsuus- ja nuoruuskokemukset.
Idän ja lännen hegemoniakamppailusta ryhdyttiin Suomessa puhumaan ”kylmänä sotana” 1940-luvun lopussa. Seuraavalla vuosikymmenellä englannista lainattu ilmaisu yleistyi ja lainausmerkit jäivät pois.
Kylmän sodan katsotaan jatkuneen vuonna 1991 tapahtuneeseen Neuvostoliiton luhistumiseen asti. Holmila kuitenkin painottaa, ettei tilanne käynyt koko ajan yhtä kuumana, vaan siinä oli erilaisia vaiheita ja kausia.
Suomalaisten kylmää sotaa koskevista kirjoituksista nousee vahvasti esiin uuden sodan pelko. Holmilan mukaan se liittyi jakson alussa talvi- ja jatkosotien läheisyyteen.
Muistelijoiden mieleen ovat jääneet erityisesti Unkarin vuoden 1956 kansannousu ja Kuuban ohjuskriisi vuonna 1962. Ne saivat suomalaiset pelkäämään, että puna-armeija vyöryisi jälleen Suomen maaperälle.
Itsesensuuri ei Holmilan mukaan vielä tuolloin hillinnyt suomalaisia, vaan Unkarin tilanne rinnastettiin surutta talvisodan tapahtumiin. Monet muistitietokeruuseen osallistuneista olivat pieniä lapsia ja pelkäsivät isän joutumista sotaan.
Myös Tšekkoslovakian miehitys 1968 herätti suomalaisissa voimakkaita pelkoja.
– Jos sellaista voi tapahtua tšekeille, niin yhtä hyvin myös meille, eräs muistelijoista kirjoittaa oivaltaneensa.
Toinen vastaaja toteaa Tšekkoslovakian tapahtumien avanneen silmiä, mutta samalla sulkeneen suut. Neuvostoliiton arvostelu lopetettiin YYA-henkeen vedoten ja korvattiin ystävyyspolitiikalla.
Valtaosa muistitietokeruuseen osallistuneista osoittaa ymmärrystä Suomen ulkopoliittista linjaa ja presidentti Kekkosen toimintaa kohtaan. Termi suomettuminen – joka mainittiin keräyksen apukysymyksissäkin – herätti enemmän ärtymystä kuin paheksuntaa.
– Ajattelin, että ne, jotka sanaa käyttivät, eivät ymmärtäneet, millaista on elää Venäjän vieressä, eräs muistelijoista kirjoittaa.
– Mitä huonoa siinä oli, jos ei halunnut sotaa Neuvostoliiton kanssa, vaan yritti neuvotella sen kanssa, toinen ihmettelee.
Toisinkin ajattelevia mahtuu toki joukkoon.
– Mies ei saa olla niin kiero ja selkärangaton, eikä isänmaata saa viedä Venäjän syliin, eräs heistä kirjoittaa Kekkosesta.
Kirjan kirjoittaja, Jyväskylän yliopiston tuore historian professori Antero Holmila vaikuttaa jakavan näiden vastaajien näkemyksen. Hän kirjoittaa ”yliampuvasta suomettumisilmöistä” ja pitää sitä nimenomaan suomalaispoliitikoista lähtöisin olleena ilmiönä.
Muistitietokeruun vastausten lisäksi Holmila on käyttänyt kirjansa lähteinä muun muassa sanoma- ja aikakauslehtiä, poliitikkojen elämäkertoja sekä tutkimuskirjallisuutta.
Tavallisten kansalaisten kirjoituksille olisi toivonut kirjassa vieläkin suurempaa roolia. Nyt heidän kokemuksensa hukkuvat välillä muun aineiston sekaan.
Toisaalta vuodenvaihteessa 2020–2021 toteutettu keruu ei saanut suomalaisia laajasti liikkeelle, sillä kirjoituksia kertyi alle neljäkymmentä.
Nyt tilanne saattaisi olla toinen, sillä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on valitettavasti herättänyt henkiin monet kylmän sodan aikaiset pelot ja huolet.
Antero Holmila: Suomalaisten kylmä sota. Atena, 336 s.
Juttu on ilmestynyt alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä heinäkuussa 2023.