Ministeri Kurvinen kummastelee EU-valiokunnan metsälinjausta – "Olin kuin puulla päähän lyöty"

Metsätalous

Olin kuin puulla päähän lyöty, kun kuulin EU-parlamentin ympäristövaliokunnan näkemyksistä, maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) kertoo.

– Valiokunnan ehdotus sivuuttaa arjen realiteetit ja huomisen vaatimukset, Kurvinen moittii Twitter-julkaisussaan.

EU-parlamentin ympäristövaliokunta linjasi eilen keskiviikkona, että metsäenergiaa ei jatkossa katsottaisi uusiutuvaksi energianlähteeksi. Linjaus on herättänyt hämmennystä, ja se on tyrmättykin jo monta kertaa julkisuudessa. Esimerkiksi Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen (kesk.) ei usko, että kanta tulee parlamentin saati komission kannaksi.

Huhtikuun lopussa metsätaloudesta vastaavaksi ministeriksi siirtynyt Kurvinen lupaa jatkaa tutulla linjalla.

– Edistän metsäenergiaa täysillä. Nyt tarvitaan kotimaista uusiutuvaa energiaa ja omavaraisuutta enemmän, ei vähemmän.