Mies ja nainen kuolivat ampumisessa Washingtonin juutalaisen museon edessä – Epäillylle murhasyyte
Yhdysvalloissa Israelin suurlähetystön työntekijöiden ampumisesta epäiltyä miestä vastaan on nostettu murhasyytteet. Asia selviää oikeuden asiakirjasta.
Epäiltyä vastaan nostettiin kaksi syytettä murhasta, minkä lisäksi hän sai syytteet ulkomaisten virkamiesten murhaamisesta sekä ampuma-aserikoksista.
Keskiviikkoiltana paikallista aikaa Washingtonin juutalaisen museon ulkopuolella tehdyssä ampumisessa kuolivat mies ja nainen. Israelin ulkoministeriön mukaan mies oli israelilainen ja nainen yhdysvaltalainen. Saksalaisen diplomaattilähteen mukaan miehellä oli myös Saksan kansalaisuus.
Israelin Yhdysvaltain-suurlähettiläs kertoo, että ampumisessa kuolleet olivat pariskunta ja mies oli ollut aikeissa kosia kumppaniaan ensi viikolla.
Kansainvälinen yhteisö on tuominnut ampumisen jyrkästi. Israelin ulkoministerin mukaan veriteot ovat yhteydessä antisemitismiin ja Israelin vastaiseen toimintaan, mistä hän syytti Euroopan maita.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu puolestaan kertoi ampumisen jälkeen, että hän oli antanut ohjeistuksen tehostaa turvatoimia Israelin edustustoissa ympäri maailmaa sekä lisätä valtion edustajien suojelua.
Pariskunta ammuttiin, kun he olivat lähdössä museossa järjestetystä nuorten diplomaattien tapahtumasta, kertoi Washingtonin poliisipäällikkö Pamela Smith CNN:n mukaan.
Smithin mukaan epäillyn oli havaittu ennen ampumista astelevan edestakaisin museon ulkopuolella. Tämän jälkeen epäilty oli lähestynyt neljän ihmisen ryhmää ja ampunut kahta heistä.
Poliisin mukaan epäilty meni ampumisen jälkeen sisään museoon, mistä hänet otettiin kiinni.
Silminnäkijät kertoivat CNN:lle, että epäilty oli sanonut tehneensä teon Gazan vuoksi.
Gazalaisviranomaisten mukaan Israel on surmannut vuoden 2023 lokakuun alun jälkeen Gazassa lähes 54 000 ihmistä. Sekä YK että ihmisoikeusjärjestöt ovat arvioineet, että Israelin toimet Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.
Israel on ilmoittanut aikovansa ottaa Gazan kaistan kokonaan haltuunsa ja siirtävänsä sen väestön kolmansiin maihin. Väestön pakkosiirto on sotarikos. Toimi vastaa käytännössä etnistä puhdistusta.
Yhdysvaltain oikeusministeriö tutkii Washingtonin ampumista terroritekona ja viharikoksena, kertoo syyttäjä Jeanine Pirro uutiskanava CNN:n mukaan.
Hänen mukaansa torstaina nostetut syytteet ovat ensimmäiset ja lisäsyytteitä nostetaan, jos todisteet osoittavat niille tarpeen. Pirron mukaan on liian aikaista sanoa, aikooko oikeusministeriö vaatia ampujalle kuolemantuomiota.
FBI:n edustaja Steven Jensen kertoo CNN:n mukaan, että epäilty näyttää lentäneen Chicagosta Washingtoniin työkonferenssin vuoksi. Jensenin mukaan viranomaisilla ei ollut epäillystä mitään sellaista tietoa, joka olisi antanut aihetta huoleen ennen ampumista.
Jensenin mukaan tutkinnassa perehdytään myös epäillyn toimintaan verkossa sekä väitettyyn manifestiin, joka on liikkunut internetissä.
CNN:n läpikäymien epäiltyyn yhdistettyjen haastattelujen ja kirjoitusten perusteella epäillyllä on taustallaan poliittista aktivismia. Hänen kerrotaan muun muassa kritisoineen yritysten valtaa, Yhdysvaltain sotilaallisia toimia ja poliisin väärinkäytöksiä.