Melania Trump johtaa tänään YK:n turvallisuusneuvoston kokousta
Yhdysvaltain presidentin puolison Melania Trumpin on määrä johtaa tänään YK:n turvallisuusneuvoston kokousta. Neuvoston kuukausittain vaihtuva puheenjohtajuus siirtyy maaliskuuksi Yhdysvalloille.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain istuvan presidentin puoliso toimii turvallisuusneuvoston kokouksen puheenjohtajana.
Melania Trumpin kanslian julkaiseman lausunnon mukaan kokouksessa käsitellään koulutusta, teknologiaa, rauhaa ja turvallisuutta.
Lausunnon mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaimo Melania Trump tulee korostamaan erityisesti koulutuksen roolia rauhan ja suvaitsevaisuuden edistämisessä.
Donald Trump on ollut molempien presidenttikausiensa aikana äänekäs YK:n arvostelija. Hän on muun muassa syyttänyt järjestöä tehottomuudesta. Nykyisen presidenttikautensa aikana Donald Trump on vetänyt Yhdysvaltain tuen useilta YK:n alaisilta järjestöiltä kuten Maailman terveysjärjestö WHO:lta.