Markus Lohi lupaa Kiurun maahantulomallille tarkan syynin – "Aivan kohtalokkaan tärkeä kysymys"

Matkailu

Hallituksen esitys maahantulomallista tutkitaan eduskunnassa tarkoin, lupaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.)

Lohi arvioi esityksen lähetekeskustelussa, että esitystä on odotettu liian pitkään, mutta se on parantunut merkittävästi. Lohen mukaan kyse on paitsi matkailuelinkeinon ja alan työpaikkojen, myös kansallisen lentoyhtiön Finnairin palauttamisesta jollakin tasolla ennalleen.

– Tässä ei ole kysymys pelkästään matkustamisesta, vaan kysymys on huoltovarmuudesta ja kysymys on siitä, miten Suomen kansainvälistä kauppaa pystytään tulevaisuudessa harjoittamaan. Tämä on valtavan tärkeää myös meidän, jos ajatellaan, huoltovarmuuden ja elinkeinoelämän kasvun kannalta, aivan kohtalokkaan tärkeä kysymys, ja sen takia tämä pitää varmistaa.

Lohen mukaan valiokunta selvittää asiaa erittäin perusteellisesti, mutta aikoo saada työnsä valmiiksi ennen eduskunnan jääntiä kesätauolle.

– Tämä on meidän kaikkien velvollisuus.

Tartuntatautilain muutoksilla Suomeen saapuvilta yli 16-vuotiailta henkilöiltä edellytettäisiin luotettavaa todistusta kuuden kuukauden sisällä sairastetusta covid-19-taudista, saadusta hyväksyttävästä covid-19-rokotesarjasta tai korkeintaan 72 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdystä, negatiivisen tuloksen osoittavasta luotettavasta covid-19-testistä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) selvitti, että lainmuutoksin pyritään ehkäisemään ulkomailta peräisin olevien tartuntojen leviäminen Suomeen.

Kiuru kehui ajoitusta oivalliseksi, sillä matkustajamäärät lisääntyvät ja virusmuunnokset ovat monissa maissa jo syrjäyttäneet aiemmat kannat. Niiden tiet Suomeen on hänen mukaansa tukittava mahdollisimman tehokkaasti, ministeri painotti.

Kiurun mukaan vaatimus osallistua niin sanottuun kakkostestiin 3—5 vuorokauden kuluessa Suomeen saapumisesta on vielä tässä tilanteessa tärkeä terveysturvallisuustoimi. Se ei koskisi niitä, joilla olisi todistus saadusta rokotesarjasta tai sairastetusta taudista ja eräitä poikkeusryhmiä. Testin laiminlyönnistä saa sakot.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kiitteli sitä, että esitys on viimein saatu eduskuntaan saatettavaksi voimaan ennen kesätaukoa.

Myös Mykkänen korosti, että kyse Finnairin strategisesta asemasta pitkälläkin aikavälillä. Sen turvaamiseksi kilpailukyky pitäisi palautta nopeasti Aasian ja Euroopan sekä Amerikan ja Euroopan välisessä liikenteessä.

– Nyt senkin osalta on riski, että jos tänne Suomeen saapuva liikenne ei pysty normaalisti palautumaan verrattuna kilpailijamaihin, niin silloin koko tämän kuvion rakentaminen kilpailukykyiseksi vaarantuu ja sillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia.

Mykkänen arvosteli sitä, että toista testiä esitetään vaadittavaksi pitkälle lokakuulle. Hän toivoi, että sosiaali- ja terveysvaliokunta punnitsee tarkoin, onko useimpien EU-maiden linjasta poikkeava vaatimus tarpeen. Kokoomusryhmyri epäili, että haitat matkailulle saattavat olla liiallisia suhteessa terveysturvallisuudessa saatuun hyötyyn.

Mykkänen ihmetteli myös, pitääkö jopa tuhansia ihmisiä sitoa Suomen satamissa ja lentoasemilla testaustoimintaan, kun hoitohenkilöstöresurssi voisi olla olennaisemmassakin käytössä.

Kiuru sanoi olevansa samaa mieltä siitä, että rajoilta pitäisi saada painetta siirrettyä lähtömaihin, jotta ihmisellä olisi aina todistukset tullessaan. Asiaan on hänen mukaansa reagoitu jo sisäministeriön puolella.

– Se näkyi muutoin jo viikonloppuna tässä meidän rajaliikenteessä, että ihmisillä on hyvin paljon tänä päivänä näitä todistuksia, Kiuru sanoi.

Tartuntatautilain muutokset on tarkoitettu olemaan voimassa pandemian johdosta väliaikaisesti tämän vuoden loppuun. Lakiin sisältyvä pykälä niin sanotusta toisesta testistä olisi kuitenkin voimassa vain lokakuun puoliväliin asti.