Luokkanousu kohentaa terveyttä, paljastaa tutkimus
Yleisesti tiedetään, että matala sosioekonominen asema voi johtaa heikompaan terveyteen. Tuore tutkimus osoitti, että koheneva sosioekonominen asema eli luokkanousu voi olla elämänlaadun kannalta yhtä suotuisa kuin syntymästä saakka korkea sosioekonominen asema.
Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksen yhteisessä tutkimuksessa selvitettiin, miten sosioekonomisen aseman muutos eli sosiaalinen liikkuvuus on yhteydessä fyysiseen ja psyykkiseen elämänlaatuun. Tutkimuksessa samojen henkilöiden elämänlaatua seurattiin 17 vuoden ajan vuosina 2001–2003, 2011–2013 ja 2017–2018.
Sosioekonominen asema kuvaa ihmisen asemaa yhteiskunnassa. Sitä kuvaavat esimerkiksi ammatti, tulot, ja koulutus. Sosioekonominen asema laski lapsuudesta aikuisuuteen noin kolmanneksella tutkittavista.
Tutkimus osoitti, että lapsuudesta aikuisuuteen laskeva sosioekonominen asema oli miehillä yhteydessä heikompaan elämänlaatuun vanhemmalla iällä. Lisäksi havaittiin, että fyysinen toimintakyky oli yhtä hyvä miehillä, joiden sosioekonominen asema nousi lapsuudesta aikuisuuteen kuin miehillä, joiden sosioekonominen asema oli korkea lapsuudesta saakka.
– Tulos antaa viitteitä siitä, että sosioekonomisen aseman parantuminen voi olla terveyden kannalta yhtä hyödyllistä kuin se, että sosioekonominen asema on korkea lapsuudesta asti, väitöskirjatutkija Anna Lahti sanoo tiedotteessa.
Naisilla sosiaalinen liikkuvuus ei ollut yhteydessä elämänlaatuun. Sukupuolierot voivat tutkijan mukaan selittyä osittain sillä, että naisilla oli tässä aineistossa paremmat elintavat. He käyttivät vähemmän alkoholia ja tupakoivat vähemmän kuin miehet.
– Lisäksi täytyy muistaa, että tutkimukseen osallistuneiden työssäoloaikaan ei ole ollut tavatonta olla kotiäitinä tai kotirouvana. Näin ollen monen naisen sosioekonominen asema on määrittynyt puolison kautta, Lahti toteaa.
Tutkimus perustuu Helsinki Birth Cohort Study -kohorttitutkimuksen aineistoon, jossa seurataan vuosina 1934–1944 Helsingissä syntyneitä henkilöitä.