Leipätyöhönsä keskittyvä Aaltola presidenttikisasta: "Kuolinvuoteellakin vielä muistaa"
Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Mika Aaltola (sit.) sanoo, ettei hänellä ole pienintäkään aikomusta lähteä eurovaaleihin. Aaltola sanoo kiinnittävänsä nyt huomiota leipätyöhönsä.
Aaltola on ollut vaalikampanjan aikana virkavapaalla Ulkopoliittisen instituutin johtajan tehtävästä.
– Itselläni Ulkopoliittisen instituutin johtajan duuni on sitä peruskauraa, ja sehän on vähän niin kuin tähänkin tuonut.
Aaltola sanoi, että presidenttiehdokkaana hän on päässyt tuomaan esille sellaista puolustuspolitiikkaa, jota Suomen kannattaisi tehdä.
Ylen ennusteen mukaan Aaltolan äänisaalis olisi jäämässä 1,5 prosenttiin.
Ilman puoluekoneiston tukea kampanjoinut Aaltola sanoi presidentinvaalikamppailun olleen hieno episodi elämässä.
– Kyllä se on varmaan yksi elämän sykähdyttävimpiä kokemuksia, jonka kuolinvuoteellaankin vielä muistaa.
Aaltola luonnehti Suomen kiertämistä upeaksi kokemukseksi.
– Nyt tietää, miten poliittinen järjestelmä varsinkin presidentinvaalien kohdalla toimii Suomessa. Ehkäpä sitä voi soveltaa myös, kun tulkitsee vaikkapa Yhdysvaltojen tulevia presidentinvaaleja.
Maanantaista lähtien Aaltola aikoo kertomansa mukaan keskittyä työhönsä Ulkopoliittisessa instituutissa.
– Tulevat vaalit, ne saavat nyt jäädä tässä vaiheessa. En ole tuon taivaallista miettinyt niitä, Aaltola sanoi.