Koulusurman valmistelusta syytetty nainen on ampumaseuran edustajan mukaan erittäin hyvä ampuja – "Pahaa jälkeä olisi tullut varmasti"
Koulusurman valmistelusta syytetty nainen oli ollut paikallisen ampumaseuran jäsen asuinkaupungissaan Vaasassa. Keskusrikospoliisin (KRP) kuulustelema seuran puheenjohtaja kertoi, että nainen oli hyvä oppilas, joka kuunteli ja toimi ohjeiden mukaan.
Puheenjohtajan mukaan nainen oli kertonut muuttaneensa Vaasaan koulun takia. Esimerkiksi politiikasta tai maailmankatsomuksesta he eivät olleet puhuneet, eikä naisella ollut seurassa ystäviä tai treenikavereita, mies kertoi KRP:n esitutkintapöytäkirjan mukaan.
Puheenjohtajan mukaan naisen uhkausvideolla esittelemä ase näyttää samalta kuin se, jota tämä oli käyttänyt ampumaradalla.
– Mietin, että olisiko hän voinut toteuttaa sen mitä sanoo. Että hän olisi mennyt sinne johonkin kouluun ja tehnyt siellä jotain. Hänellä oli aika monta lipastakin. Pahaa jälkeä olisi tullut varmasti, sillä hän oli todella hyvä ampuja, mies sanoi kuulustelussa.
Nainen oli ollut mukana myös paikallisessa korkeakouluopiskelijoiden reserviupseeriyhdistyksessä. KRP kuulusteli yhdistyksen entistä puheenjohtajaa, jonka mukaan nainen oli hillitty eikä ottanut paljoa kontaktia muihin ampujiin.
Mies kertoi yrittäneensä huomioida naista juttelemalle tälle ja antamalla tälle palautetta. Nainen oli eronnut yhdistyksestä helmikuun alussa.
– Olen nähnyt netissä videon (naisen) manifestista tämän lehdistä lukemani tapauksen jälkeen. Näkemäni videon perusteella videolla esiintyvä (nainen) ei vaikuta samalta henkilöltä, jonka minä tapasin näillä ampumakerroilla, mies sanoi.