Kohonneet lukukausimaksut Libanonissa hankaloittavat koulunkäyntiä
Useiden yksityiskoulujen lukukausimaksut Libanonissa ovat kohonneet roimasti, minkä seurauksena monilla köyhyyteen ajautuneille perheillä ei ole enää varaa lasten koulumaksuihin. Viime vuonna arviolta 50 000 lasta siirtyi yksityisistä kouluista julkisiin, joissa opiskelu on ilmaista.
Libanonin julkisten alakoulujen opettajien liiton johtaja Hussein Jawadin mukaan suunta kuitenkin kääntyi tänä syksynä päinvastaiseksi, kun huolestuneet vanhemmat siirsivät lapsiaan opettajien lakon takia halvimpiin yksityiskouluihin varmistaakseen näiden opetukseen pääsyn.
Beirutissa asuva Mireille kertoo, ettei hän pysty enää maksamaan 10-vuotiaan poikansa ja 6-vuotiaan tyttärensä lukukausimaksuja.
– Mieheni työskentelee poliisina, ja aiemmin valtio tuki meitä maksamalla suoraan puolet lastemme koulumaksuista. Nyt kun valtiolla ei ole rahaa, meidän pitäisi maksaa kaikki itse.
Suomen Lähi-idän instituutissa työskentelevän libanonilaisen Manal Chatilan mukaan yksityiskoulut ovat pyrkineet helpottamaan perheiden taakkaa mahdollistamalla lukukausimaksujen maksamisen osissa ja luopumalla tiukoista vaatimuksista koulupukujen ja tarvikkeiden suhteen.
Hänen 15- ja 14-vuotiaiden poikiensa lukukausimaksut nousivat tänä vuonna summalla, joka monelle Libanonin punnissa palkkansa saaville paikallisille vastaisi yhden kuukauden palkkaa.
– Koulumme on vaihtanut monet kalliit ulkomaalaiset oppikirjat paikallisiin ja tarjoaa joistakin kirjoista ilmaiset kopiot oppilaille. Myöskään virallisten koulupukujen hankkiminen ei ole enää pakollista, vaan oppilaat saavat käyttää niiden kanssa yhteensopivia t-paitoja ja takkeja.