Koetut vääryydet ja pelko kielen ja kulttuurin menettämisestä ajavat ristiriitoihin – kuka on oikea saamelainen?

Saamelaiskulttuurin keskus Sajos kohoaa komeana Juutuanjoen rannalla Inarissa.

Moderni, Janne Laukan ja Halo-arkkitehtien suunnittelema rakennus on paitsi saamelaiskäräjien kokoontumispaikka myös koulutus-, kongressi- ja kulttuurikeskus.

Kaarevat seinät kätkevät sisäänsä saamelaisarkiston, Ylen saamenkielisen toimituksen, Sàmisoster-yhdistyksen, kirjaston sekä taatusti aitoja saamenkäsitöitä myyvän Duodji shopin.

– Täällä ovat kaikki yhdessä, Sajoksen markkinointipäällikkö Katariina Guttorm toteaa.

Hänen mukaansa esimerkiksi kauppa ja kirjasto madaltavat kynnystä astua sisään.

Sajos otettiin käyttöön vuonna 2012. Rahoitukseen osallistuivat Suomen valtio, Lapin liitto ja suurimmalla siivulla Euroopan unioni. Ennen Sajoksen valmistumista saamelaiskäräjät kokoontui useissa eri paikoissa.

Talo tarjoaa hienot puitteet myös konserteille, festivaaleille ja elokuvailloille. Kulttuurielämä Inarissa on noussut uuteen lentoon Sajoksen myötä.

– Tämä ei ole vain saamelaisten paikka, vaan kaikkien yhteinen kokoontumispaikka, Guttorm korostaa.

Saamelaiset ovat Suomen ainoa alkuperäiskansa, jonka kotiseutualueeseen kuuluvat virallisesti Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnat sekä Sodankylän kunnasta Lapin palkisen alue.

Puhuttuja saamen kieliä on kolme; koltan- inarin- ja pohjoissaamen kielet. Saamelaisia on Suomessa noin kymmenen tuhatta, saamenkieliä puhuvia taas 2 000–3 000.

Harva etelämpänä elävä tietää ryhmien eroista saati skismoista, jotka tiivistyvät siihen, kuka on oikea saamelainen, kuka saa käyttää saamenpukua ja ennen kaikkea, kuka on äänioikeutettu saamelaiskäräjävaaleissa.

Viimeksi mainitusta on käyty kovaakin kaplakkaa, ja asiaa on selvitelty useaan otteeseen korkeinta hallinto-oikeutta myöten.

Jotakin keskustelun kärjistymisestä kertonee sekin, että Suomenmaan oli varsin vaikeaa saada haastateltavia tähän juttuun. Eräs kysytyistä kieltäytyi suoraan toteamalla, että lausuntojen antaminen tulenaroista teemoista johtaisi hankaluuksiin.

Saamelaisuuden määritelmä on kirjoitettu saamelaiskäräjälakiin. Sen mukaan saamelaisstatuksen voi saada kolmella eri perusteella.

Ensinnäkin saamelainen on se, joka itse, tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään.

Toiseksi laki pitää saamelaisena sellaisen henkilön jälkeläistä, joka on merkitty lappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjaan.

Kolmanneksi saamelainen voi olla hän, jonka vanhemmista ainakin yksi on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien tai sen edeltäjän saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa.

Korkein hallinto-oikeus on ottanut asiaan saamelaiskäräjiä laveamman tulkinnan, mikä on aiheuttanut närää käräjillä.

Toisaalta korkeimman hallinto-oikeuden linjaa on moitittu epäloogiseksi. Näin muun muassa tammikuun lopussa julkaistussa, valtioneuvoston tilaamassa saamelaisten oikeuksien toteutumista koskeneessa selvityksessä.

Saamelaiskäräjien sisälläkin kuohuu kiistoja eri ryhmien välillä. Keminsaamelaisille eli metsälappalaisille taas ei ole myönnetty saamelaisstatusta ollenkaan.

Ulkopuolisesta hieman kummallisilta vaikuttavien ristiriitojen takana on oletettavasti ainakin synkkä lähihistoria.

Sodanjälkeisenä aikana aina 1970-luvulle saakka saamelaiset yritettiin pakkosuomalaistaa. Saamenkielet lähes hävitettiin. Valtaväestö teki saamelaisesta taustasta häpeän, joka piti piilottaa.

Tämä trauma selittää paljon.

– Asiat ovat tärkeitä ja herkkiä. Pelko oman kulttuurin heikkenemisestä on niin suuri, että helposti reagoidaan kiihkeästi, hyökätään ja lukkiudutaan puolustusasemiin, Sajoksen Guttorm arvioi.

Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.) on metsälappalaisten jälkeläinen ja tekee aktiivisesti työtä tämän ryhmän saamelaisstatuksen hyväksymiseksi. Viime vuonna hän julkaisi asiasta kirjankin.

Hän tiivistää kiistelyn saamelaisstatuksesta yhteen sanaan: tiedonpuute.

– Saamelaiset pelkäävät, että he menettävät oikeutensa. Kieli jo lähes menetettiin. He ovat tehneet valtavasti töitä kulttuurinsa pelastamiseksi. Nyt pelätään, että sivusta tulee väkeä, joka käyttää hyväkseen heidän uhrauksiaan, Maijala toteaa.

Tästä näkökulmasta rajaavaa saamelaisuuden tulkintaa voi ymmärtää. Kansanedustaja toivoo kuitenkin, että muut saamelaiset näkisivät metsälappalaisten huonon kohtelun. Sen, että he ovat olleet samassa asemassa kuin pohjoisemman Suomen saamelaiset.

Maijala huomauttaa, että Ruotsissa ja Norjassa saamelaisalueen raja kulkee huomattavasti etelämpänä kuin Suomessa.

– Meillä kotiseutualueen raja on vedetty keinotekoisesti koskemaan vain aivan pohjoisia alueita. Aiemmin lappalaisalueeseen ovat lukeutuneet myös Kittilä, Sodankylä, Posio ja Kuusamo.

Metsälappalaiset eivät Maijalan mukaan ole hakemassa itselleen hyötyjä, vaan haluavat saada hyväksynnän taustalleen. Maijala itse asuu talossa, jossa hänen miehensä isoäiti puhui keminsaamen kieltä vielä lapsenlapsilleenkin.

– Mieheni äiti kuitenkin kielsi käyttämästä pakanoiden kieltä. Ilmapiiri Suomessa oli niin negatiivinen, että saamelaistausta pyrittiin kaikin tavoin piilottamaan ja varmistamaan siten lapsille parempi tulevaisuus.

Maijalan edesmennyt isä muistutti aina suvun lappalaisuudesta, mutta kun kansanedustaja haki saamelaiskäräjäluetteloon, hän joutui naurunalaiseksi.

Toisaalta hän sai valtavasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kertoivat omista juuristaan, aitoissa säilytetyistä lappalaispuvuista ja perheiden vaietusta perinteestä.

Mieheni äiti kielsi käyttämästä pakanoiden kieltä.

Eeva-Maria Maijala

Kohtaamastaan vastustuksesta huolimatta Maijala haluaa pitää asiaa esillä. Viime kesänä metsälappalaiset kokoontuivat 450 hengen voimin kulttuuripäiville.

– Kun kerran olen ihmisiä edustamassa ja tällainen selkeä vääryys on olemassa, koen, että minun on vietävä asiaa eteenpäin. Moni on ollut yhteydessä ja pyytänyt: jatka, auta meitä.

Hän uskoo, että tulevaisuudessa keminlappalaiset koetaan saamelaisuudessa vahvuudeksi. Vanhemmat ihmiset hyväksyvätkin hänen mukaansa keminlappalaiset osaksi alkuperäisväestöä, nuorille aktivisteille asia on vaikeampi pala purtavaksi.

– Tuntuu kummalta, että kaupungeissa elävät citysaamelaiset pitävät itseään parempina kuin me, jotka elämme poronhoidon ja muun saamelaiskulttuurin keskellä. Minusta molemmilla on oikeus kuulua tähän kansaan. Saamelainen kulttuuri on vaikeassa tilanteessa ylipäätään. Tämä riitely ei ole kenenkään etu, Maijala päättää.

Saamelaiskäräjien jäsen Janne Saijets puolestaan katsoo, että kiistojen takana ovat väärinkäsitykset ja virheellisen tiedon levittäminen. Hän epäilee, että statuksettomina saamelaisina politikoivien tavoitteena on murentaa saamelaisten itsehallinto ja päästä osalliseksi saamelaisten maa- ja vesioikeuksista.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelossa ovat hänen mielestään kaikki ne, joiden suvussa on puhuttu saamea tai jotka on vähäisemmässäkään määrin tunnistettu saamelaisiksi. Ulkopuolelle jääneet taas ovat siellä syystä.

Ongelma hän pitääkin lain turhan väljää saamelaismääritelmää.

– Siitä jäi vähän vahingossa pois vuosilukurajaus. Tietyn ajan jälkeen kaikki lappalaiset olivat saamelaisia, hän sanoo.

Saamelaismääritelmä menettää hänen mukaansa merkityksensä, ellei siinä ole mitään rajausta.

– Muutamien peräpohjalaista kulttuuritaustaa olevien lappalaisten jälkeläisten hyväksyminen vaaliluetteloon ei vielä aiheuttaisi suurta vahinkoa. Mutta jos listalle pääsee kuka vain, rikotaan saamelaisen määritelmä ja sitä myötä koko itsehallinto joutuu valtaväestön hyvän tahdon varaan.

Helsingin yliopiston dosentti, Saamelaisen korkeakoulun opettajankoulutuksen apulaisprofessori Pigga Keskitalo kertoo, että Norjassa saamelaiskäräjien äänioikeutetuiksi ovat päässeet kaikki halukkaat. Silti Saijetsin epäilemää ongelmaa ei ole tullut. Keskitalo uskookin, että Suomessa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon haluavia olisi enintään 500–700.

– Norjassa on katsottu, että saamelaisten määrän kasvu lisää yleisiä toimintaresursseja saamelaisten elimiin ja organisaatioihin.

Keskitalon mielestä kenenkään identiteettiä ei pitäisi määrittää poissulkevasti.

– Saamelaisuus on laaja asia määriteltäväksi ja käsitteenä politisoitunut. Vaarana on, että keskustelu polarisoituu.

Keskitalo huomauttaa, että nykyisenkaltaisessa konfliktoituneessa tilanteessa on vaikea saada asioita etenemään.

– Ristiriidat vievät katseen pois kehittämisen arvoisista ajatuksista.

Keskitalo perääkin eri osapuolilta hyviä perusteluja tavoitteilleen ja muutostarpeilleen.

– Huonosti perustellut ja liian puolueelliset aikeet eivät vie asioita eteenpäin kokonaisuutena.

Saamelaisten vaikea tilanne on nähty myös valtiovallan huipulla. Alkusyksystä hallitus tiedotti saamelaisasioita koskevan sovintoprosessin käynnistämisestä.  Erityisesti esiin nostetaan saamen kielen ja kulttuurin menetys asuntolakoulukokemusten yhteydessä.

Viikko sitten asian tiimoilta kokoonnutiin ensimmäistä kertaa Sajokseen.

Maijala on vaatinut, että kaikkien saamelaisasioiden osapuolten on voitava osallistua prosessiin.

– Vaikkei yhteistä näkemystä kaikista asioista löytyisikään, on eri tahojen voitava keskustella ja kuulla toistensa mielipiteitä, hän totesi.

Saijets innostui aluksi sovintokomission ajatuksesta. Sittemmin häntä on käynyt pelottamaan, että se johtaa saamelaisten lopulliseen nöyryyttämiseen.

– Jos työ tehdään kunnolla, se olisi juuri se, mitä tarvitaan. Jos taas lähdetään liikkeelle muusta kuin totuudesta, lopputulos ei johda hyvään.

Saamelaiskäräjien istuntosalissa, Soljussa, on erikoinen tunnelma. Luonnonmateriaalit, hillitty väritys ja pehmeä valo luovat seesteistä arvokkuutta.

Pyöreän pöydän ympärillä kokoontuvat säännöllisesti 21 saamelaiskäräjien edustajaa.

Vuonna 2015 nelivuotiskaudeksi valittuja saamelaiskäräjiä johtava presidentti Tiina Sanila-Aikio on ensimmäinen nainen tässä virassa. Katariina Guttorm kuvailee Sanila-Aikiota huippupresidentiksi, joka tuntee laajasti saamelaiskulttuuria ja osaa myös kaikkia kolmea Suomessa puhuttavaa saamen kieltä.

Hänen mukaansa saamelaiskulttuurissa nainen on perinteisesti ollut vahva. Kun miehet ovat olleet porojen vuoksi tunturissa, naisten on pitänyt selviytyä kaikesta yksin.

Vahvoille saamelaisnaisille ja -miehille riittää työtä edelleen. Alkuperäiskansan oikeudet eivät vielä läheskään toteudu, mikä käy ilmi myös edellä mainitusta valtioneuvoston tilaamasta selvityksestä.

Alkuperäiskansojen maa- ja vesioikeuksia koskeva ILO 169 -sopimus on Suomessa edelleen ratifioimatta vuosikausien jappasun jälkeen. Saamelaisten mahdollisuudet vaikuttaa heidän asuinalueitaan koskeviin päätöksiin ovat nekin rajalliset. Esimerkiksi kaivostoiminta vaikuttaa ratkaisevasti poro- ja kalatalouteen.

– Saamelaisia ei kuunnella. Eduskuntaan pyydetään asiantuntijoiksi asioissa, jotka eivät ole niin tärkeitä. Sen sijaan esimerkiksi Tenon sopimusta tehtäessä saamelaisten mielipidettä ei kysytty, Guttorm toteaa.

Saamelaiset tarvitsisivatkin hänen mielestään oman kansanedustajan. Norjassa on oma saamelaisministerikin, hän vertaa.

Saijets toteaa saamelaisiin kohdistuvan edelleen paljon lainsäädännön kautta tulevaa rakenteellista sortoa vaikka varsinaista diskriminaatiota ei olekaan. Esimerkiksi saamelaisten perinteisillä elinkeinoilla ei ole mitään suojaa, mikä tuli näkyviin Tenon sopimuksen yhteydessäkin.

ILO-sopimuksen edistymättömyydessä taas on Saijetsin mielestä kyse ainoastaan tahdon puuttumisesta.

– Se ei vie kenenkään oikeuksia, ainoastaan vahvistaa saamelaisten maaoikeuksia. Metsähallitus pystyisi toteuttamaan sopimuksen lähes kokonaan omilla päätöksillään.

Saamelaisia ei kuunnella.

Katariina Guttorm

Dosentti Keskitalon mielestä saamelaiskulttuurin ja kielen tulevaisuuden kannalta keskeinen tekijä on poismuutto kotiseutualueelta.

Saamelaiskulttuurin toimintaedellytyksiä on kyettävä kehittämään ja vahvistamaan sekä saamelaisalueella että sen ulkopuolella. Koulutus on keskeisin tekijä. Päteviä työntekijöitä on monin paikoin vaikea saada kouluihin ja päiväkoteihin. Saamelaisten kieli- ja muut oikeudet toteutuvat sen vuoksi vaihtelevasti.

Keskitalo korostaa, että kielen elvytys ja saamelaisten aseman muu kehittäminen ovat kulttuurin vahvistamisen kannalta yhtä tärkeitä, toisiaan ruokkivia asioita.

Saamelaisten tulevaisuuden hän näkee valoisana niin kauan kuin taloissa ja kouluissa on saamenkielisiä lapsia.

– Jokaisessa kylässä pitäisi olla kaikenikäisiä ihmisiä. Muuttoliike kuormittaa tätä. Nuoret lähtevät koulutuksen ja töiden perään, vanhukset ja naimattomat pojat jäävät.

Keskitalo toivookin, että kotiseutualueelle saataisiin lisää toisen asteen koulutusta, jotta nuoret eivät joutuisi jättämään kotejaan niin varhain.

Kierros Sajoksella päättyy Saamelaiskäräjien julkaisemien kirjojen näyttelytilaan. Guttorm myöntää, että ristiriitoja on paitsi saamelaisten kesken, myös saamelaisten ja valtaväestön välillä.

– Tämä rakennus palveluineen voi olla yksi tapa rakentaa siltaa, hän pohtii.

Guttorm itse palasi kotiseudulleen parinkymmenen Etelä-Suomessa vietetyn vuoden jälkeen. Matkan päästä omaa kulttuuria tulee katsoneeksi hieman eri näkökulmasta. Jotkut piirteet mietityttävät, hymyilyttävätkin.

Päällimmäisenä on halu tehdä työtä oman kansan hyväksi.

– Tämä on koko ajan ollut kotini. Täällä tiedän, mihin kuulun.

Juttua on korjattu 20.2. klo 10.25. Siitä on poistettu lause: esimerkiksi keminsaamen kieli kuoli. Keminsaamen kieli kuoli jo yli sata vuotta sitten, ei vasta sodan jälkeen.

Juttu aiheutti vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Aihe aiheuttaa ristiriitoja ja näkemyseroja on jopa tutkijoiden kesken. Tässä linkki Suomenmaan juttua kritisoivaan artikkeliin. Faktalavvu.net

Reportaasi julkaistiin alunperin Suomenmaan viikkolehdessä 3.11. Lehden voi tilata täältä .