Keskuskauppakamari: Yritysten arviot suhdannetilanteesta heikkenivät viime keväästä
Yritysten arviot suhdannetilanteesta heikkenivät viime keväästä kauppakamarien talouskyselyssä, kertoo Keskuskauppakamari.
Kauppakamarien talouskyselyssä vajaa 30 prosenttia vastaajista arvioi liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden jaksolla. Keväällä vastaava osuus oli hieman alle 35 prosenttia.
21 prosenttia vastaajista arvioi liikevaihtonsa heikkenevän seuraavan puolen vuoden aikana. Toukokuussa vastaava osuus oli 16,5 prosenttia. Loput vastaajista odottivat myyntinsä pysyvän ennallaan.
– Talouden heikoin vaihe on jäänyt kauas taakse, mutta kasvu ei toistaiseksi ole käynnistynyt odotetusti. Tulevaa liikevaihtoa koskevien arvioiden pitkään jatkunut nousutrendi valitettavasti taittui syksyllä, mutta edelleen kasvuodotuksia löytyy, ja näkymä on selvästi valoisampi kuin suhdanteen pahimmissa vaiheissa, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist sanoo tiedotteessa.
Kauppakamarien talouskyselyn vastaajista reilut 34 prosenttia kertoi liikevaihtonsa kehittyneen alkuvuodesta paremmin kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla. Huonommaksi liikevaihdon kehityksen raportoi hieman yli 31 prosenttia vastaajista. Lukemat ovat jonkin verran heikompia kuin keväällä.
Myös tilauskantojen osalta tilanne heikentyi jonkin verran keväästä. Edellisvuotta paremmaksi tilauskantansa arvioi 26 prosenttia vastaajista ja huonommaksi 35 prosenttia. Odotukset tilauskantojen kehityksestä olivat yhä kohtalaisen myönteisiä, mutta nekin notkahtivat suhteessa edelliseen kyselyyn.
– Tilauskantatilanne jatkuu haasteellisena, eivätkä yritysten vastaukset tue tulkintaa siitä, että tilauskirjat olisivat toistaiseksi täyttyneet toivotulla tavalla. Edelleen löytyy silti kohtalaisen vahvaa uskoa siihen, että laihat tilauskannat tulevat kyllä jatkossa elpymään, Appelqvist sanoo.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin syyskuun puolivälissä ja siihen vastasi lähes 1 400 erikokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto kerättiin sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen saattoi vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden.