Kiistellyssä Vuoristo-Karabahissa taistellaan taas – Armenialaisseparatistien mukaan viisi ihmistä on saanut surmansa
Taistelut kiistellyllä Vuoristo-Karabahin alueella leimahtivat jälleen tiistaina. Armenialaisten separatistien mukaan tiistaina alkuiltaan mennessä ainakin viisi ihmistä oli saanut surmansa ja noin 80 haavoittunut tuoreissa yhteenotoissa.
Azerbaidzhan ja Armenia kävivät vuonna 2020 kuuden viikon sodan Vuoristo-Karabahin hallinnasta ennen tulitaukoa, jonka Venäjä välitti.
Tiistaina Azerbaidzhan kertoi kuitenkin aloittaneensa alueella paikallisen ”terrorismin vastaisen operaation”. Operaatio aloitettiin sen jälkeen, kun kuusi azerbaidzhanilaista kuoli räjähdyksessä alueella. Azerbaidzhanin mukaan räjähdyksen takana oli Armenia.
Azerbaidzhan on tarjoutunut neuvottelemaan separatistien kanssa, jos he laskevat aseensa.
– Terrorismin vastaisten toimien lopettamiseksi laittomien Armenian asevoimien on nostettava valkoinen lippu, luovutettava kaikki aseet ja laiton hallinto tulee lakkauttaa. Muuten terrorismin vastaiset toimet jatkuvat loppuun asti, Azerbaidzhanin presidentin kanslia sanoi.
Vuoristo-Karabah on kansainvälisen oikeuden mukaan osa Azerbaidzhania, mutta sen väestö on etnisesti armenialaisia. Alue on julistautunut itsenäiseksi, mutta yksikään YK:n jäsenmaa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.
Armenian pääministerin Nikol Pashinjanin mukaan tilanne koko Azerbaidzhanin vastaisella rajalla on vakaa. Pashinjanin mukaan Armenia ei ole sekaantunut aseellisiin toimiin Vuoristo-Karabahissa eikä sillä ole sotilaita alueella.
Armeniassa sadat mielenosoittajat olivat kokoontuneet tiistaina maan pääkaupunkiin Jerevaniin vaatimaan pääministerin eroa Vuoristo-Karabahin kriisin vuoksi.
Pashinjanin mukaan eri lähteistä on tullut myös vaateita vallankaappauksen järjestämiseksi Armeniassa. Pashinjan on tuominnut kyseiset vaateet.
Venäjä kehotti tiistaina osapuolia lopettamaan heti verenvuodatuksen ja palaamaan noudattamaan tulitaukosopimusta.
Euroopan unioni on niin ikään vaatinut Azerbaidzhania lopettamaan sotilasoperaationsa Vuoristo-Karabahissa. Ranska on peräänkuuluttanut YK:n turvallisuusneuvostoa järjestämään kiireesti kokouksen aiheesta.