Keskustanuoret: Ääni kokoomukselle eurovaaleissa on ääni aborttia ja ihmisoikeuksia vastaan

Euroopan unioni

Keskustanuoret kritisoi kokoomusta tämän eurooppalaisen ryhmän EPP:n valjastamisesta vetoavuksi ensi kevään eurovaaleihin.

Kokoomus isännöi kuluvalla viikolla EPP:n suurta kongressia ja hehkuttaa sitä varauksetta, mutta ryhmän poliittiset linjat pyritään autuaasti unohtamaan tai ainakin vaikenemaan.

– Tämän kongressihypen lomassa on kuitenkin paikallaan muistuttaa, mistä EPP-ryhmässä todella on kyse. Se on eurooppalainen konservatiiviryhmä, jonka suuri enemmistö parlamentissa vastustaa esimerkiksi aborttia, muistuttaa Keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.

Kongressissa on valittu myös EPP-ryhmän kärkiehdokas, joka nousee vaalien jälkeen Euroopan Komission puheenjohtajaksi mikäli EPP voittaa vaalit.

Suomalainen liberaali Alexander Stubb kärsi rökäletappion, kun Euroopan konservatiiviryhmät valitsivat johtajakseen enemmän ryhmän linjaa edustavan Manfred Weberin.

Abortin vastustaminen jatkuu Keskustanuorten mukaan siis myös tulevaisuudessa.

– EPP puolustaa omiaan. Unkarin ihmisoikeusongelmat eivät kiinnosta, koska siellä johdossa on oman ryhmän edustaja. EPP-ryhmään kuuluvan Fidesz-puolueen johdolla Unkarin toiminta uhkaa ihmisoikeuksia, demokratiaa, sananvapautta ja muita keskeisiä eurooppalaisia arvoja.

– Ääni Kokoomukselle on ääni EPP:lle, ja suomalaisen äänestäjän kannattaa tarkkaan pohtia haluaako vastustaa naisten oikeuksia, ihmisoikeuksia ja demokratiaa, painottaa Mäkeläinen.