Keskustan Kivisaari: Isovanhemmuus ja sen puute on osa kansallista surua, josta vaikenemme
Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Pasi Kivisaari toivoo voimakkaampaa yhteiskunnallista keskustelua isovanhemmuudesta. Isovanhemmuuden päivää vietetään valtakunnassa lauantaina 16. lokakuuta, mutta Kivisaari hämmästelee päivän vaisuutta.
– Suomen liput eivät hulmua lipputangoissa, kuten äitien- tai isänpäivinä. Minulle se kertoo siitä, että isovanhemmuus ei saa riittävästi yhteiskunnallista arvostusta.
Kivisaari kysyy kannanotossaan myös, osataanko Suomessa puhua riittävän painavasti isovanhemmuuden merkityksestä.
– Perhe on keskeinen kivijalka ikääntyneiden sosiaalisessa verkostossa, jossa lapsilla ja lapsenlapsilla on suuri merkitys. Vuorovaikutussuhde ja isovanhemmuuteen liittyvät myönteiset tunnekokemukset tukevat isovanhempien hyvinvointia.
– Isovanhemmuus tukee myös toimintakykyä ja ennaltaehkäisee elämänlaadun heikkenemistä. Lapsenlapsi voi olla myös elämän suurimpia opettajia, kansanedustaja toteaa.
Kivisaaren mukaan yhteiskunnassa on merkkejä vieraantumisesta, jossa sukupolvikokemukset eivät enää välity. Suomessa on yhä enemmän isovanhempia, jotka eivät tapaa lapsenlapsiaan juuri koskaan. Syy ei ole aina fyysinen etäisyys, vaan jumiutuneet ristiriidat läheisten välillä.
– Tiedän, että aihe on herkkä ja syyt myös moninaiset. Väitän kuitenkin, että asia kätkee sisäänsä mittavan kansallisen surun, josta enimmäkseen vaikenemme. Sukupolvien välisen yhteyden vähäisyys tai sen puute vieraannuttaa meidät juuristamme, siitä, mistä tulemme ja keitä me olemme.
Kivisaari toivoo, että isovanhemmuuden arvo nostetaan vanhemmuuden rinnalle. Sen lähtökohtana on hänen mukaansa isovanhempien oikeus lapsenlapsen elämään ja lapsenlapsen oikeus isovanhempiin. Kivisaari perää selkeämpää lainsäädäntöä, joka tunnistaa myös isovanhempien oikeudet.
– Vanhemmuus, lapsen äiti ja isä, ovat ansaitusti huomioitu myös oikeuksien kannalta. Isovanhemmuuden osalta lainsäädäntö on edelleen välitilassa, joka ei suojaa heidän oikeutta ja velvollisuutta lapsenlapsen elämään.
Kivisaari kuitenkin painottaa, että lainsäädäntöäkin tärkeämpää on nähdä lapsen etu. On rehellistä myös todeta, että kadotettu isovanhemmuus on toisinaan myös pakkovalinta.
– On selvää, että lapsen kohtaaminen pitää olla turvallinen ja rakastava. Jos siihen ei läheisten kesken kyetä, ei kohtaamista voi vaatia.
Suuressa kuvassa Kivisaari kuitenkin uskoo, että isovanhemmuuden arvo palautuu.
– Äidit ja isät kaipaavat tyttäriään ja poikiaan. Sama kaipuun logiikka on myös isovanhemmissa. Siksi asiasta on keskusteltava, Kivisaari päättää.