Keskustakonkari sivaltaa rajapäätöksestä vauhkoontuneita – Nostaa esiin "vaarallisen tavan hyökätä"
Oikeuskanslerilta ei kannata kysyä, mitä pitäisi tehdä. Sen sijaan voi kysyä, voiko tehdä näin. Siihen kysymykseen hän osaa vastata.
Näin muistelee entinen puoluesihteeri ja keskustavaikuttaja Timo Laaninen neuvoa, jonka sai vuonna 2003 pääministerin erityisavustajana silloiselta oikeuskanslerilta Paavo Nikulalta.
– Tämä tarina on tullut mieleeni, kun olen seurannut viime viikkojen keskustelua itärajan sulkemisesta. Hallitus on kysynyt, voiko tehdä näin. Ja virasto on muutaman kerran vastannut, että ei voi. Sen lisäksi virasto on ilmeisesti neuvonut, että voitte tehdä näin, jos perustelette paremmin, Laaninen kirjoittaa Facebookissa.
Itse prosessia Laaninen pitää ”aivan tavanomaisena” ja jopa rutiininomaisena.
– Poikkeuksellista on ollut asiaan liittyvä kiihkeä poliittinen lataus. Se on saanut jopa jotkut kansanedustajat vauhkoontumaan tavalla, joka kertoo, että he eivät tunne valtioneuvoston ja oikeuskanslerin työnjaon periaatteita tai välitä niistä, Laaninen sivaltaa.
Alun perin apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen torppasi hallituksen aikeet itärajan sulkemiseksi muun muassa siksi, ettei esityksessä oltu riittävästi turvattu mahdollisuutta hakea turvapaikkaa.
Sittemmin oikeuskansleri Tuomas Pöysti näytti lopulta vihreää valoa hallituksen suunnitelmille. Pöysti katsoi tiistaina, että perustuslakivaliokunnan rajavartiolaista antamassa lausunnossa tarkoitettu ”erittäin poikkeuksellisen olosuhteen” tilanne täyttyi.
Laanisen mukaan Oikeuskanslerinvirastossa päätökset tehdään aina esittelystä. Esittelijät ovat viime viikkojen päätöksissä pysyneet samana.
– Ratkaisijoita on kolme, oikeuskansleri, apulaisoikeuskansleri ja apulaisoikeuskanslerin sijainen. Kaikkien ratkaisut edustavat viraston kantaa. Oikeuskansleri ei voi siis kumota muiden päätöksiä tai lausuntoja kuten jotkut yleisönosastokirjoittajat ovat vaatineet, Laaninen selventää.
– Pidänkin vaarallisena joidenkin poliitikkojen tapaa hyökätä apulaisoikeuskanslerin kimppuun, kun rajan sulkeminen kokonaan ei onnistunut ensimmäisellä kerralla.
Pitkän linjan vaikuttaja huomauttaa, että Suomenkin historiasta löytyy varoittavia esimerkkejä siitä, mihin joudutaan, jos laillista järjestystä ryhdytään rikkomaan poliittisten päämäärien toteuttamiseksi.
– Maata on lailla rakennettava, tästä periaatteesta on syytä pitää edelleen kiinni.
Laaninen jopa katsoo, että prosessin sivutuotteena Oikeuskanslerinvirasto tuli auttaneeksi hallitusta poliittisesti.
– Yhden päätösversion mukaan itärajan sulku olisi päättynyt juuri joulun alla. Se olisi antanut Kremlille oivan mahdollisuuden järjestää suomalaisille säpinäjoulu.
– Muutama tuhat turvapaikanhakijaa jouluaattona itärajalle, siitä se olisi riemu revennyt. Nyt sulku päättyy viikkoa ennen joulua, mikä antaa mahdollisuuden reagoida tarvittaessa vielä ennen joulua, jos turvapaikkaliikenne alkaa uudelleen.