Keskusta pysyi Kuopion kunkkuna – hyvä yhteishenki ja reipas loppukiri pelastivat Pohjois-Savon vaalituloksen

Kuntavaalit

Keskusta saavutti Pohjois-Savossa odotettua paremman vaalituloksen ja säilytti asemansa paitsi koko maakunnan niin myös maakuntakeskus Kuopion suurimpana puolueena.

Piirin puheenjohtaja Antti Kivelä ei peitellyt tyytyväisyyttään, kun ääntenlaskenta alkoi illan tunteina lähestyä loppuaan.

– Ääniero kokoomukseen on sen verran selvä, että kyllä tämä vahvasti ykkössijalta näyttää, kommentoi kovalla äänimäärällä läpimennyt Kivelä tiukkana käynyttä Kuopion tilannetta.

Keskustan hyvän menestyksen taustalla Kivelä näkee useampiakin syitä.

– Ehdokasasettelussa saavutimme neljän vuoden takaisen tason ja ehdokkaiden laatu oli mielestäni todella hyvä.

– Toiseksi haluan nostaa Pohjois-Savon keskustalaisten riveissä vallinneen hyvän yhteishengen. Se on näkynyt selkeästi myös piirihallituksen työskentelyssä ja auttoi omalta osaltaan tekemään hyvän loppukirin kampanjoissa, hän toteaa.

Perussuomalaiset eivät uhostaan huolimatta kyenneet haastamaan keskustan hegemoniaa.

– Heidän listansa oli turhan yksipuolinen. Ihmiset huomasivat, että kuntavaaleissa äänestetään kuitenkin myös luottamuksesta eli siitä, kenelle voisit antaa kotisi avaimet, Kivelä viittaa keskustan onnistuneeseen sloganiin.