Katri Kulmuni kysyy EU-komissiolta susien kannanhoidollisesta metsästämisestä
Euroopan parlamentin jäsen Katri Kulmuni (kesk.) on jättänyt EU:n komissiolle kirjallisen kysymyksen susien kannanhoidollisen metsästämisen sallimisesta Suomessa.
– Kuten naapurimaissamme, myös meillä tulisi susien kannanhoidollisen metsästämisen olla mahdollista, Kulmuni sanoo tiedotteessa.
– Susihavaintojen lisääntyminen on tosiasia, susien ihmispelon menettäminen uhkaa turvallisuudentunnetta. Metsästysharrastuskin kärsii, kun riski metsästyskoirien joutumisesta susien tappamaksi kasvaa, europarlamentaarikko jatkaa.
Kulmuni sanoo, että myös Suomen eduskunnassa on ollut halua vaikuttaa EU-päätöksentekoon niin, että susi siirretään luontodirektiivin liitteeseen V. Se tarkoittaisi, että susi olisi lähtökohtaisesti metsästettävä laji.
Kulmuni kysyy kirjallisessa kysymyksessään, pitääkö komissio ongelmallisena niitä eroja, mitkä Pohjoismaiden ja Baltian kesken vallitsevat susien kannanhoidollisen metsästyksen suhteen. Onko sääntelyä mahdollista kehittää siten, että susien kannanhoidollisen metsästyksen aloittaminen olisi jäsenmaissa helpompaa, meppi kysyy.
Hän myös kysyy, onko mahdollista, että susi siirrettäisiin myös Suomen kohdalla yleisesti pois luontodirektiivin IV-liitteestä V-liitteeseen, jossa susi on jo Pohjois-Suomen osalta poronhoitoalueella ja esimerkiksi Virossa.