Kärnä toppuuttelee nuorkeskustan translakikritiikkiä: ”Katsotaan, mikä on lopullinen linja”

Translaki

Keskustan Mikko Kärnä puolustaa Twitterissä arviotaan, jonka mukaan translain uudistaminen voi olla puolueen kansanedustajille omantunnon kysymys.

– Tulen itse äänestämään ehdottomasti translain puolesta ja kannatan sitä täydestä sydämestäni. On kuitenkin tiettyjä asioita, joissa on kunnioitettava myös ihmisten vakaumusta. Katsotaan, mikä on tämän asian suhteen lopullinen linja, Kärnä vastaa keskustanuorille ja keskustaopiskelijoille.

Nuorkeskusta pitää translain uudistamista hallitusohjelman merkittävänä osana. Se muistuttaa, että keskustan puoluevaltuusto hyväksyi ohjelman kokonaisuutena.

Omantunnon kysymys tarkoittaa, että kansanedustajat voivat äänestää laista tahtonsa mukaan – ilman puoluekuria.