Kansanedustajat jäävät pois täysistunnosta sairauden tai kotiseutukeikkailun takia
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti viime vaalikaudella melkoisesti väliin eduskunnan täysistuntoja, ja sama meno vaikuttaa jatkuvan tällä kaudella.
Immonen on ollut täysistunnoista pois 26 kertaa, joista kolme kertaa syynä on ollut sairaus. Täysistuntoja oli kaikkiaan 85.
Immonen ei sunnuntaina vastannut STT:n yhteydenottoihin.
Täysistuntoja jätti väliin myös esimerkiksi RKP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Strand. Hän kertoo syyksi lukuisat tärkeät luottamustoimet kotiseudulla Vaasan vaalipiirissä.
– Joskus esimerkiksi lobbaaminen Brysselissä on tärkeämpää kuin muodollinen läsnäolo täysistunnossa, Strand perustelee.
– Pyrin joka aamu kysymään itseltäni, missä minun kannattaa tänä päivänä olla, kun ottaa huomioon seudun kehittämisen ja Suomen kehittämisen.
Strandin mielestä Suomi ei välttämättä nouse sillä, että kansanedustaja käy täysistunnossa painamassa nappia ja sitten lähtee pois.
– Tämä on jokapäiväistä raakaa duunia, missä saan eniten aikaiseksi Pohjanmaan, Vaasan vaalipiirin ja Suomen kannalta.
Myös kokoomuksen Harri Jaskarin poissaolot liittyvät hänen rooliinsa Pirkanmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana. Jaskari kertoo esimerkiksi vetäneensä pari kertaa yritysten vientimatkan.
Eduskunnan myöhästelijä oli SDP:n Krista Kiuru, joka on kahdeksan kertaa ilmoittautunut vasta nimenhuudon jälkeen.
Tiedot on kerätty eduskunnan pitämästä kansanedustajien poissaolotilastosta.
Poissaolomerkintää ei tule, jos kansanedustaja on esimerkiksi valiokunnan matkoilla tai Pohjoismaiden neuvoston kokouksissa.
Eniten poissaoloja oli perussuomalaisten Pentti Oinosella, 48 kertaa ja RKP:n Mats Nylundilla, 45 kertaa. Molemmille on tehty iso leikkaus.
– Vuoden aikana viisi kertaa leikattiin selkä, Oinonen kertoo.
Nylundilla on krooninen suolistosairaus, joka paheni juhannuksen jälkeen.
Sairautta yritettiin ensin hoitaa lääkkeillä, mutta marraskuun lopulla hänelle tehtiin iso vatsaleikkaus ja hän on vielä sairauslomalla.
– Olen ollut sairaalassa monta, monta päivää.
Nylundin on tarkoitus palata töihin, kun eduskunta aloittaa työt helmikuussa.
– Jos vain opin elämään tämän uuden tilanteen mukaan, niin minun pitäisi pärjätä varsin hyvin. Tämän ei pitäisi heikentää työkykyä, vaan päinvastoin.
Molemmilla sairaus on ollut kaikkien poissaolojen syy, vaikka siitä ei joka kerta ole merkintää.
Kansanedustajien ei tarvitse toimittaa erillistä sairauslomatodistusta eduskuntaan.
Poissaolotilastoissa neljäntenä on keskustan Mikko Alatalo, myöskään hän ei sunnuntaina vastannut yhteydenottoihin.
Keskustan Mirja Vehkaperä on ollut perhevapaalla syksyn ja siksi pois 56 kertaa.
Kahdeksantoista kansanedustajaa on säntillisesti käynyt kaikissa täysistunnoissa ainakin nappia painamassa.
Heistä seitsemän on ensimmäisen kauden edustajia: liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.), Leena Meri (ps.), Veera Ruoho (ps.), Ville Skinnari (sd.), Sami Savio (ps.), Hanna Kosonen (kesk.) ja Katri Kulmuni (kesk.).
Myös oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) on ollut jokaisessa täysistunnossa paikalla.
Kansanedustajan palkkio on 6 380 euroa ja yli 12 vuotta palvelleella 6 858 euroa kuukaudessa.
He saavat kaikilta poissaolopäiviltä täyden palkkion, myös esimerkiksi perhevapailta.
