Kansanedustajalta räväkkää arvostelua EU:n virkamiehille – "Lisää kokemuksia valvontakomissiosta ei tarvita"
Keskustan kansanedustaja Vesa Kallio arvostelee reippain sanankääntein EU-komission virkamiesten maatalousnäkemyksiä Suomenmaan blogissa.
Kallio pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa Jyväskylässä.
Keskustaedustajan mukaan EU-komissiossa ja EU-parlamentissa näyttää olevan menossa kaikista kadoista pahin, ideologinen luonnontieteet sivuuttava maaseutukato.
Hän roimii etenkin suomalaissyntyisiä virkamiehiä, joiden puheissa komissio on hyvä ja jäsenmaat paha. Kallio kertoo esimerkin tilaisuudesta, jossa hän oli kuuntelemassa komission virkahenkilöitä eduskunnassa.
– Viesti ei jäänyt epäselväksi sen osalta, että komission virkahenkilöillä on paras asiantuntemus kaikesta ja me täällä Suomessa emme ymmärrä omaa parastamme tai oikeastaan mitään muutakaan. Suomalaisten asiantuntijoiden ja virkakunnan osaamiselle ei annettu juurikaan arvoa.
– Selväksi tehtiin myös se, että metsäpolitiikka ja päätösvalta metsistä kuuluu komissiolle. Keppiponina virkakunnalla on Lissabonin sopimus, jolla koukataan Suomen metsiin ilmasto- ja ympäristöperustein.
Kirjoituksessaan Kallio vaatii, että komission maaseutulinjalle on saatava pysäytys tulevissa EU-vaaleissa.
Euroopan parlamentin vaalit järjestetään kesäkuun alussa.
Kallion mukaan komissio on ”ennallistettava” palvelemaan jäsenmaita ja niiden kansalaisia. Hän syyttää komissiota ja varsinkin sen virkakoneistoa luontosuhteen kadottamisesta maahan, metsään sekä maa- ja metsätalouteen.
– Kyse ei ole siitä, ettemmekö Suomessa pitäisi huolta metsistämme ja metsäluonnostamme. Kyse on siitä, että päätämme niistä itse emmekä anna valtaa komissiolle – meillä on riittävästi historiassa kokemusta valvontakomissiosta. Lisää sitä ei tarvita.