Kansanedustaja Jani Toivola palaa töihin – "Mietin miten suhtaudutaan päättäjään, joka kaatuu kesken matkan"
Kevään ajan sairaslomalla ollut vihreiden kansanedustaja Jani Toivola ilmoitti blogissaan palaavansa jälleen töihin.
Helsinkiläinen kansanedustaja kertoo blogissaan avoimesti masennuksestaan ja siihen johtaneesta uupumuksestaan.
– Vanhat pelot menneisyydestä valtasivat yhä enemmän tilaa ajatuksissani. Kysymykset, jotka luulin jättäneeni taakseni. Riitänkö, kelpaanko, pystynkö? Hetken päästä kysymykset alkoivat muuttua jo totuuksiksi. En kelpaa, en riitä, en pysty.
Toivola kertoo alkaneensa pelkäämään tilanteita ja asioita, kuten eduskunnan istuntosalia, toimittajia ja kollegoita, joista oli aikaisemmin saanut voimaa ja merkityksellisyyttä.
– Ponnisteluista huolimatta jokin tuntui vetävän jatkuvasti syvemmälle.
Toivola kokee, että avun hakeminen oli hyvä päätös ja vastuullinen teko häntä itseään, lastaan ja työtään kohtaa.
Oman tyttären hyvinvointi on Toivolalle tärkeää.
– Ilman häntä olisin ehkä vieläkin yrittänyt venyttää oman jaksamiseni rajoja, Toivola kirjoittaa.
Oman toipumisensa myötä Toivola kertoo miettineensä paljon vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä, joiden mahdollisuudet saada apua ja hoitoa eivät ole yhtä hyvät kuin hänellä itsellään.
Toivola kirjoittaa tarkastelleensa poliittista kulttuuria uupumisen ja masennuksen läpi.
– Mietin myös miten suhtaudutaan päättäjään, joka kaatuu kesken matkan? Johtajuus ja valta näytetään edelleen kovin rikkomattomana. Se ei horju tai kaadu. Siihen ei synny säröjä. Tai jos syntyy, niin se paljastetaan korkeintaan vuosia myöhemmin muistelmissa.
Vanha poliittinen kulttuuri on ihannoinut uhrautumista, Toivola toteaa.
– Tässä kohtaa ei voi ohittamatta sitä tosiasiaa, miten miehinen tuo kulttuuri on ollut. Luonut sääntönsä perustuen etuoikeutettuun asemaansa, jossa voi lähes poikkeuksetta luottaa, että joku muu hoitaa sotkut. Hoitaa lapset ja silittää paidat.
Muutosta on kuitenkin havaittavissa.
Toivola kertoo olleensa vaikuttunut ministeri Jari Lindströmin (uv.) avoimuudesta uupumuksensa suhteen.
– Toivottavasti joku päivä sen ei enään tarvitse olla sankarillinen teko vaan osa ihmisyyttä.