Israelin puolustusvoimat kertoo päättäneensä operaationsa Länsirannalla – 13 ihmisen kerrottiin kuolleen
Ulkomaat
Israel on päättänyt operaationsa Länsirannalla, kertoo Israelin puolustusvoimat Haaretz-lehden mukaan.
Israelin puolustusvoimien tiedottajan mukaan kaikki israelilaissotilaat ovat nyt vetäytyneet Länsirannalla sijaitsevasta pakolaisleiristä Jeninissä, jonne Israel hyökkäsi maanantaina.
Palestiinalaisten terveysministeriön mukaan ainakin 12 palestiinalaista kuoli operaatiossa. Israelin asevoimien mukaan operaation yhteydessä sai surmansa myös yksi israelilaissotilas.
Operaation on arvioitu olleen mittavimpia Länsirannalla kahteen vuosikymmeneen, ja siihen osallistui satoja israelilaissotilaita. Asevoimat tekivät lennokki-iskuja ja puskutraktorit repivät katuja kappaleiksi.